Yöllä oli satanut, edelleen tihkutti ja taivas ihan pilvessä. Ali (Bularangi Motorbikes Rentalin omistajapariskunnan rouva) sanoi eilen, että Uudessa Seelannissa keli vaihtuu välillä tosi tiheään, tunnin sisällä voi kokea kaikki vuodenajat! No, pohjois-saarella lämpötila on talvellakin +15-30, eli ei nyt ihan lunta tule useinkaan, mutta helkkarin moinen myrsky voi tulla, etelä-saarella talvella (meidän kesällä) menee osassa paikoista miinuksen puolelle ja tulee luntakin.

Ali haki meidät heidän Officeen Waihille kirjoittamaan paperit ja lunastamaan brätkät. Tsekattiin bärrät ja käytiin läpi liikennesääntöjä ym hyvä tietää -juttuja, kypärät päähän ja hakemaan minun kämpille unohtamaa ajokorttia (hitto!), eli ei muuta kuin ajettiin Waiihi Beachille (11km) ja takaisin Waihille.

Kyllä taas hirvitti aluksi väärällä puolella ajaminen, AUZH, liikenneympyrät ;( He kun vuokraavat brätkiä ulkomaalaisille, ovat he liimanneet vasenpaan peiliin ja ”tuulilasiin” KEEP LEFT -tarran muistuttamaan missä pitää pysyä.

Jukalla Road King ja minulla Softail, nuo tuulilasit, hm hm, ei kyllä ole minun makuuni, vaikka kuinka ajattelisin, että ajomukavuutta, ei hitto, vähän niinkuin urheiluauton perään laittaisi peräkärryn, tai söisi hienoa illallista juoden sen kanssa CocaColaa … Satula sian selässä ja sillee …

On se vaan niin villiä ajella ihan pakasta vedetyllä (uudella) brätkällä, kaikki on jotenkin niin, miten sen sanois, niin piperrystä, omalla brätkällä käännetään roskista kahvaa, isolla kädellä! Tässä stongagin on jotenkin rimpula, siro, satula on kuin istuis OIKEASTI nojatuolissa, eikä brätkät päällä… Ekat 10 kiusaa huomasin katselleeni tuulilasin yli, HEH HEH Ajoasento on sellainen tökötys, olen monet kerrat katsonut Suomessakin kun jotkut istuvat brätkät päällä ”tököttäen” selkä suorassa ja jalat kummasti koukussa, se johtuu brätkät osien asetelmista, tämä on ilmeisesti ”paras asento” HEH HEH tällälailla tököttäen me sitten ajellaan ympäri Uutta-Seelantia…

Jukalle tuli GPS, ihan väkisin halusivat sen meille laittaa, ihan selvästi ”kaikki käyttävät GPS:ää”. No, ei varmaan huono, syytä itsekin olisi opetella, varmaankin, joskus, ehkä … Minusta on niin kiva katsella karttaa, piirrellä siihen tussilla 😉

Täällä täytyy oikeasti olla se kansainvälinen ajokortti sanoi Bez (omistajapariskunnastan herra), jos poliisit pysäyttävät ja näytät heille vain ulkomaalaista ajokorttia, saattaa matka tyssätä siihen, niin on kuulemma usealle käynytkun, ei kuulemma tarvitse hyväksyä paperia, missä tekstissä ei ole mitään ymmärrettävä kieltä 😉

Sitten vaan baanalle!

Ensimmäisen päivän ajoreitti kiertää Goramandel Loopin, eli kierrämme moottoripyöräilijäiden suosiman niemen kärjen. Tiet ovat hienoja mutkateitä, välillä kapeita, eli toisilla väistämisvelvollisuus. Ylös, alas rinteitä, välillä turkoosia vettä ja hiekkarantoja ihan vieressä. Pieniä kyliä, aikamoni talo ihan selvästi kesämökkejä. Keli parani heti kun menimme yli kukkuloiden, saimme ajella koko päivän kauniissa auringonpaisteessa.

eka pieni kieppi

Koulut loppuivat täällä viime perjantaina ja alkoi kesälomakausi, koulut ovat kiinni 6 viikkoa.

Jonkin verran on liikkeellä asuntoautoja ja pakuja, monella on peräkärrykin perässä, tällainen lomalaisten liikenne lisääntyy paljon ihan näinä päivinä. Liikenne sujuu ihan hyvin, autoilijat ovat ainakin vielä ihan kohteliaita.

Varasimme majapaikkoja ennakkoon, tai siis Ali varasi meille, monessa suositussa paikassa oli jo tosi vaikea saada yöpaikkaa. Niin ja laivaliput on hyvä olla ostettuna ennakkoon, ne myydään loppuun, ei olisi kivaa, että loma tyssäisi siihen, että ei pääse jatkamaan matkaa kun on väärällä saarella. Tilanne on ihan sama kuin Suomessakin.

Hotellien hinnat tai yleisesti majoittautuminen ei ole kallista, tietenkin riippuu siitä miten kallisti haluaa majoittua, mutta meidän yöpymiset maksavat lähes kaikki 70 euroa yö, katselimme itsekin hintoja ja samaan päädyimme. Toki voi löytää vieläkin edullisempia paikkoja, mutta silloin pitää jäädä kauemmaksi kohteesta, esim kaupungin ulkopuolelle. Telttaillen on edullista, monet kuulemma ostavatkin teltan täältä reissun ajaksi ja sitten se toinen oli ne pakuilla reissaajaa.

Tulimme takaisin Waihi Beachille kuuden nurkissaan, kaupan kautta. pakko varata syötävää ja juotavaa sivulaukkuun, ei oikein tiedä kuinka paikat on auki joluaattona ja joulupyhinä (Boxingday ja Chrismasday), kämpillä vaatteet vaihtoon ja kylälle syömään.

Ruoka on täällä kallista, jopa lammas, jota täällä kasvatetaan mielettömiä määriä, taitaa olla suurin vientituote. Bizza esim maksaa 20-30 UZD = 15-25 euroa. Bensa Suomen hinnoissa.

Illan pimetessä useassa pihassa ammuttiin raketteja, näyttää liittyvän täällä jouluun, saas nähdä millaista on huomenna jouluaattona 😉

Hitsi, matkalla näin kyltin ”Hot water beach”, kaivelin äsken muistiinpanojani ja löysin: ”Hot Water Beach saa nimensä kuumista lähteistä jotka pulppuavat rantahiekassa. Laskuveden aikaan voit ottaa kuuman kylvyn hiekkaan kaivamassasi altaassa.” Ensi kerralla täytyy pysähtyä!