Ylös 8:n nurkissa, aamupala ja brätkien pakkaus 😉 Tavarat mahtuivat hyvin, ”joulu-eväät” tekivät pikkasen tiukkaa. Kuulimme nimittäin, että joulupäivänä (Boxinday) on monet paikat kiinni, eli saattaa olla, ettemme pääse mihinkään kahville tai syömään ennen iltaa, jos silloinkaan.

Nyt jouluaattona liikennettä oli jonkin verran enemmän kuin eilen sunnuntaina, mutta ei kuitenkaan mitään varsinaista ruuhkaa. Ajelimme rannikon tuntumassa menevää tietä (2), melko kapea, eikä paikoitellen minkäänlaisia reuna-alueita ja silti nopeusrajoitus on 100, Suomessa nopeusrajoitus olisi varmasti ollut maksimissaan 60!

Täällä on tosi paljon maastureita, ihan ymmärrettävää, kaupunkien välissä kun isolta tieltä mennään pois, on tiet usein hiekkateitä, ainakin tällä rannikkoalueella, muustahan meillä ei ole vielä kokemusta.

Ajeltuamme noin 70 kilometriä rantatietä, poikkesimme sisämaahan, käänsimme nokan kohti Rotouraa, alue on vulkaanisesti aktiivinen, jo ennen kuin oli kaupungissa, rikin tuoksu tuli nenään. Rotouran alue on kuuluisa kuumista lähteistään, geysireistään ja vulkaanisesta mudasta. Melkein keskustassa on Te Puia, ”Pohutu geysirin purkautumista pääsee aika varmuudella seuraamaan, sillä se purkautuu 20 kertaa päivässä”, luki esitteessä ja meillä kävi tuuri, juuri kun tulimme alueelle, alkoi se syöksemään 5-10 metristä kuumia vesisuihkuja.

Alue on tosi kummallinen: matalaa kasvillisuutta ja välillä savisia alueita, joissa pulppuavaa mutaa, välillä pyöreälinjaista kivikkoa/kalliota, joissa reikiä, joista tulee kuumaa höyryä, ihan tasaisessa maassakin on höyryäviä reikiä, rikki tuoksuu, osassa rei’än reunat ovat keltaisena… Muutamassa kohdassa kun käden ylsi laittaa rei’än päälle, tuntui höyry tosi kuumalta. JÄNNÄÄ

Koko alueella on tupakointi kielletty, tuntui hassulta kun oli se rikin haju nenässä.

Tämäkin on tietenkin turistipaikka, Maorien tanssiesityksiä tasatunnein ja olisi ollut joku hieno musiikkiesityskin, seuraavaan, jossa oli tilaa, odotusaikana oli yli tunti, eme jääneet sitä katsomaan. Perussisäänpääsy oli 48,50 NZD, aika kallista…

Alueen kahvilassa kahvit, vähän suolaista ja takaisin menoksi. Ilma on ollut koko ajan pilvinen, mutta ei ole ollut onneksi pelkoa sateesta. Suuntana Whakatane, tai oikeammin Opotiki, rannikolla. On nämä paikkojen nimet hauskoja, täytyy oikein ta-va-ta…

Opotikissä tankille, huoltoasemalla vanhempi mies tuli juttelemaan Jukan kanssa, kehui meidän pärriä hienoiksi. Kävin maksamassa bensat, nuori kassa-poika ihmetteli mustaa luottokorttiani ja nauroi iloisesti. Hetken päästä kävin vielä ostamassa vesipullon ja tutkin Uuden-Seelannin kolikoita, sanoi nais-kassa nauraen ”fani money”. Kaikki ihmiset ovat olleet tosi ystävällisiä ja mikä ihaninta, tuntuu, että täällä nauretaan paljon 😉

Kiivas Kiwin metsästys menossa, mutta nähty tiensivussa saamatta linssin taakse.

Opotikistä yöpaikkaan Hicks Bayhin oli upea nouseva ja laskeva rantatie, mielettömiä maisemia, aavaa merta, kiwi-viljelmiä rinteillä. Välillä tuuli aika kovaa, tälle viimeiselle reitille lähdettäessä pisti silmääni merkki ”Te Kaha = OPEN, Te Araroa = OPEN, Tikitiki = OPEN. Eli tie ei ole aina auki, kun on kova tuuli, sade tai niin kylmä, että tie jäätyy, laitetaan se kiinni. Ajatella, tällä Pohjois-saarellakin on nurkka, jossa voi tulla niin kylmä!

Tulimme Hicks Bayhin Motelille, kamat huoneeseen ja ”Joulu-illalliselle” , olimme ajatelleet, että saisimme lammasta, mutta hitto, ei ollut tarjolla! Söimme hyvät pippuripihvit. Ravintolassa oli meidän lisäksi muutamat seurueet, itävaltalaisia, amerikkalaisia ja uusiseelantilaista, tarjoilija kävi juttelemassa kaikkien kanssa, aivan älyttömän mukava fiilis. Tarjoilijan parhaan kaverin mummo oli suomalainen, ”finnish, isn’t it?” Muisteli tarjoilija suomalainen sanaa…

Nukkumaan ajoissa.