Aamulla kun heräsimme, satoi, harmi, ei tuntunut kivalta. Päätimme, että emme lähde ihan heti liikkeelle, mutta kun ilma ei tuntunut selkeävän, lähdimme 10.30. Sadevehkeet päälle ja menox, ei ollut yhtään kylmä! Ei tuo sade ole ongelma, vaan se, että ihan vieraalla brätkällä kippuraisille mutkateille, matkaa ainakin 200 kilometriä.

Onneksi sade loppui heti ja kun tuuli, tietkin kuivuivat saman tien. Taivas oli tosi pilvinen, ajelimme edelleen sadevehkeet päällä, muutama tunti ajeltuamme, tulimme pieneen kylään, jossa oli tankki ja kahvila auki, sellainen sekatavarakauppa, millaisia Suomessakin maalla vielä jossain näkee.

Tankkasin 91:stä (lisäsin itse oktaani-lisäainetta), kun ei ollut muuta vaihtoehtoa, oli pakko päästä jatkamaan matkaa! Uskomatonta, bensa-asemia ei ole montakaan tällä reitillä ja niistäkin suurin osa on kiinni nyt joulun pyhinä. Tuon 91:n tankkaaminen oli ehdottomasti kiellettyä, kone alkaa nakuttamaan, saatta hajottaasen…

Kahvila olikin jännä paikka, ”kahvilanpitäjä-rouva” oli tosi hippi, poltteli sätkää (maori) miesystävänsä kanssa ja kertoili kaikenlaisia tarinoita, itsestään ja uusseelantilaisista. Juteltiin siinä reilu puoli tuntia. Erittäin kaunis nainen, tosi hyvin säilynyt, vanhempi poikakin jo 24-vuotias, itse näytti karvan päälle 30:sieltä.

Pakkasimme sadevehkeet pois ja jatkoimme ajelua kippuraisilla teillä maisemia ihaillen. Kyllä on kaikki niin suurta, tutut kukkapurkkikasvit kasvavat täällä puina, heinää ovat varmaan neljä metrisiä, saniaset samoin, puut ovat monta kymmentä metristä… Oli laaksoja ja kukkuloita, tosi korkeita kukkuloita (miksihän niitä pitäisi kutsua?) melkein kaikki kukkulat olivat puuttomia, varmaan vuosisatojen aikana hakattu pois? Samalla lailla kuin Brittein-saarellakin. Nyt näille kukkuloille oli paikoitellen istuttu mäntyjä, näyttivät Pinjamännyiltä. Osassa oli jo hienoja havumetsiä.

Pysähdyttiin Gisbornessa, Jukan piti saada myös bensaa, ei ollut tankannut sitä 91:stä kun ei ollut ollut pakko. Tänne muuten Captein Cook rantautui 1791? Kaupunki oli ihan kuollut, kaikki olivat joulun vietosta. Pari maoria kävi juttelemassa ja hieromassa neniämme 😉

Tultiin jossain vaiheessa taas meren tuntumaan, rannalla oli ”Freecamping” kyltti ja siellä oli monen näköistä telttaa ja asuntoautoa, jopa levyistä ja kevytpeitteestä tehtyjä rakennelmia. Oli ihan vessankin kokoisia telttoja 😉

Pysähdyimme ihailemaan merta, saimme heti juttuseuraa, tatuoitu mies, liikkeellä hienolla asuntobussilla, tuli katsomaan brätkiämme ja kertoi, että hänelläkin on 3 harrikkaa ja yksi Hosbossi. Kaikkialla tuntuu saavan seuraa, kaikki ovat olleet ystävällisiä, sitä Ali kyllä sanoikin.

Naipieriin tultiin kuuden nurkissa, kirjautuminen hotelliin ja kävelen kaupungille. Oli aika haasteellista löytää ruokapaikkaa, kaikki paikat näyttivät olevan kiinni … Löytyi yksi intialainen, auki ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen, meidän onneksemme. Ruoka oli tosi hyvää!

Kiertelimme kaupunkia ja ihailimme Art Deco -taloja, ei turhaa kehuttu, että täällä niitä on. Kaupunki oli täysin autio, ei ketään liikkeellä, ihan aavemaista, ei sitten mihinkään olusille.

Törmättiin ihan sattumalta taksi-kopille, kaksi puheliaita kuskia kertoivat kaikenlaista kaupungista ja sen historiasta, lopuksi toinen vei meidät hotellille.

Vähän aikaa siinä kirjoiteltiin ja katsottiin huomista ajoreittiä.