Aamulla ajoissa ylös, kahvit ja leivät. Keli näytti hyvältä, vaikka vähän pilviseltä. Tänään on vähän ajomatka, enemmänkin kävelypäivä.

Pakattiin brätkät ja taas saatiin juttuseuraa, pariskunta Taupon läheltä oli tullut viettämään joulua Napieriin, kertoivat paikoista, joita pitää ehdottomasti mennä katsomaan.

Päätimme käydä vielä ajamassa rinki kaupungilla päivän valossa, ottamassa ehkä vielä muutama kuvakin 😉 tosi kaunis kaupunki.

Lähdettiin kohti Taupoa … Jotain tapahtui, minä ajoin edellä ja Jukka perässä, menin T-liittymästä muun liikenteen joukkoon, Jukka stoppasi, lähti liikkeelle ja ajoi suoraan auton eteen! VOI APUA! Näin peilistä kuinka hän lensi ilmassa! Sain juuri ja juuri oman moottoripyöräni parkkeerattua tien sivuun, juoksin onnettomuuspaikalle! Jukka makasi maassa, silmät pyörivät ja hän kysyi englanniksi mitä tapahtui? Toisteli samaa… Hetken päästä hän alkoi puhua suomea minulle, oli ihan tajuissaan, ei vain ymmärtänyt mitä oli tapahtunut.

Paikalle kerääntyi ihmisiä, kaikki osasivat toimia hyvin, liikenne keskeytettiin ja ohjattiin toiselle kaistalle. Paikalle tuli poliisit melko nopeasti, samoin ambulanssi, kaikki ihmiset auttoivat, keräsivät tavaroita, tulivat siihen meidän luo, paikalle oli myös yksi lääkäri, mutta sitten tuli jo ambulanssimiehet.

Ambulanssimies tutki Jukan niskaa, palomiesten kanssa ottivat kypärän pois, toinen piti päätä paikallaan, toinen avasi kypärän niin auki kuin pystyi ja laittoivat sitten niskatuen, sitä ihmettelen, että nostivat Jukan istumaan, kun ottivat takin pois, niin ei minusta olisi pitänyt tehdä… Tämän jälkeen laittoivat kaksiosaisen baarin toisen osan Jukan alle, siirsivät Jukan varovasti ensin toiselle osalle ja sitten laittoivat toisen osan toiselta puolelta Jukan alle. Paarit kiinni, Jukka remmeillä paareille, sitten ambulanssiin.

Kävin tilanteen poliisien kanssa läpi, näytin meidän paperit, ilmeisesti he sitten haastattelivat auton kuljettajaa ja todistajia…

Ambulanssilla kaikenlaiset mittarit kytkettiin kiinni, käytiin kroppa paikka paikalta läpi, miltä missäkin osaa vartaloa tuntuu. Sitten käytiin läpi onko lääkkeitä, sairauksia ym ym … Koko matkan ambulanssimies jututti Jukkaa, kysyi ihan selvästi tahallaan samoja kysymyksiä: mones päivä tulimme Uuteen-Seelaniin, milloin Jukka on syntynyt, miten monta päivää olemme olleet Uudessa-Seelannissa, milloin meidän kotimatka-lento on, mitä teet työkseni, oletko ajanut kauan moottoripyörällä, millainen pyrä sinulla on kotona, oletko ollut ennen täällä… Sama muuten toistui sairaalassakin 😉

Minä täytin Poliisien kanssa lomakkeen, ambulanssimiesten kanssa lomakkeen, myöhemmin sairaalassa ensin yhden lomakkeen ensiapuun ja sitten vielä yhden lomakkeen sairaalalle. HUH HUH onneksi osaamme englantia, että pystyimme selvittämään sairaudet, lääkitykset, mitä tapahtui, miten mikäkin paikka osui minnekin… Vaikka välillä kyllä oli haasteellista ymmärtää heidän englantiaan, jotenkin puhuvat leveästi ja nopeasti, eri lailla kuin esim amerikkalaiset tai englantilaiset.

Aivan mielettömän avuliaita kaikki ihmiset: yksi nainen tuli minun luokseni, otti minut kainaloon, halausotteella ja kysyi, pärjäänkö, haluanko apua? Hän sanoi, että voisin tulla hänen luokseen, hän auttaa minua mielellään, voin mennä hänen luokseen yöksi! Hän kyllä huolehtii…tässä vaiheessa, en enää selvinnyt, aloin itkeä… KAIKKI ihmiset tuntuivat välittävän, se tuntui kaiken lisäksi ihan aidolta välittämisestä. Poliisit sanoivat, että he voivat hoitaa brätkät pois, voin mennä ambulanssin mukaan, he ottavat yhteyttä vuokrafirmaan, hoitavat kaikki brätkiin liittyvät asiat.

Menin mukaan ambulanssiin, minäkin taisin olla shokissa, tosi hyvä, etteivät päättäneet minua ajamaan!

Tulimme ensiapuun, missä taas kaikki ihmiset tulivat auttamaan, aina välillä joku kysyi, että onko kaikki ok minulla, haluanko jotain juotavaa, syötävää… Minua passattiin, Jukkaa hoidettiin… Kuvia otettiin rinnasta/kaulasta, kädestä, lonkasta… Jukalla oli oma hoitaja, taisi kyllä olla kaksikin koko ajan!

Sairaalasta hoidettiin jopa se, että poliisit toivat meidän tavarat brätkistä sairaalaan, ettei minun tarvinnut sitäkään hoitaa. KAIKKI HOIDETTIIN! Sairaalaan tuli yksi vanhempi nainen, poliisit olivat soittaneet paikallisen sosiaalitätin, jotain epävirallisemmasta organisaatiosta, hän tarjosi apua, jos pitäisi hoitaa jotain, kuljetusapua… hän toi sen apua tarjonneen naisen yhteystiedot minulle, olin saanut ne jo poliisiltakin… Minulle järjestettiin sairaalasta perhehuone, ettei tarvinnut lähteä minnekään.

 Pakko leikata, pahasti pois sijoiltaan.

Istuin Jukan kanssa koko päivän, he joutuivat antamaan Jukalle Marevanin vaikutuksen poistavan lääkityksen, se vei useamman tunnin. Sitten 18.00 veivät Jukan operaatioon, minut vei turvaamies perhetaloon.

Tarkistin kaikki tavarat, putsasin osan aurinkorasvasta ja tulin Jukan sairaalahuoneeseen odottamaan hänen tuloaan operaatiosta.

Hoitaja kävi noin 21.00 kertomassa, että operaatio oli mennyt hyvin, pitävät Jukan vielä tarkkailussa tunnin…

”Potilas Nieminen” tuotiin huoneeseen, hymyili ja missään ei tuntunut kipua, saattoi tietenkin johtua siitä, että oli pumpattu täyteen morfiinia 😉

Potilaan mietteitä:
V… tuttaa reissun takia, mutta nyt alkaa jo tuntua siltä, että onneksi ollaan hengissä. Puoli metriä sivuun, saattaisi jalat olla tohjona, tai muuta TOSI PALJON PAHEMPAA!
Itse onnettomuudesta en muista mitään, viimeinen muistikuva, että pysähdyin STOP-merkillä ja sitten makasin maassa ja laitettiin paarit alle.
Taas sama oikea peukalo murtunut ja ranne sijoiltaan! Kyynärvarren luut kämmenselkään yläpuolella ja ranteet pikkuluut sisinsokin, siksi piti leikata ja laittaa paikoilleen. Peukalossa muovitappi, kuukauden päästä se otetaan pois, ranteen tapit kahden kuukauden päästä… Valokuvia on otettu röntgenkuvista ja itse kädestäkin.
Lymfa-sukat pohkeissa olivat ihmeelliset, en ole ennen nähnyt, tai kuullutkaan moisista!

Jukka rupesi nukkumaan yhdentoista maissa, nukkui koko yön hyvin.