Nyt sitten tavarat kasaan, tänään matka jatkuu!

Koukkasin Jukan luo kahvilan kautta, miten joku voi sanoa, että täällä Uudessa-Seelannissa olisi halpaa? Kahvi sairaalan kanttiinissa 2 NZD, murukahvi! Erikoiskahvit 4-6 NZD! Minusta ihan samoissa hinnoissa kuin Suomessakin.

Jukka pirteänä, hymy korvasta korvaan, on kammannut tukankin 😉 siinä sitten istuttiin ja odoteltiin…

Aamu-hoitaja kävi näyttäytymässä, oli iloinen meidän puolesta, ensimmäinen lääkärien kierros, uusia lääkäreitä mukana, käytiin tapahtuneet ja tilanne läpi, hoitaja kävi tuomassa lääkkeitä jutteli mukavia, toinen lääkärien kierros, jossa saimme Jukalle luvan poistua sairaalasta, apuhoitaja tarjoili kahvia ja jutusteli kaikenlaista, siivooja kävi tyhjentämässä roskikset ja jutteli jonkin aikaa, omalääkäri kävi kertomassa hoito/lääke-ohjeita, sairaanhoitaja toi reseptit ja kertoi missä on apteekki, ohjeita, ohjeita… , apuhoitaja toi ruoan, minullekin tarjottiin, osastolääkäri kävi moikkaamassa, omalääkäri vielä ohjeistamassa, sairaanhoitaja kävi… LOPULTA sairaala-avustaja vei Jukan rullatuolilla ulko-ovelle HUH HUH siis paikalla pyöri kymmeniä ihmisiä, kaikilla oli aikaa pieniin mukaviin huomioimisiin, kaikki olivat iloisia… KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!

Oli muuten ihan julkinen sairaala, eli ei maksettu mitään!

Tuon kaiken hulinan välissä minä kävin kaupungilla ostamassa matkalaukun, jota sitten yksin pystyn liikuttelemaan, tuosta keppimiehestä ei ole apua siihen hommaan. Ja onneksi olemme vähällä tavaralle liikkellä, saadaan suurinpiirtein kaikki mahtumaan matkalaukkuun;)

Toinen asia mitä yritin hoitaa, oli vuokra-auto, ei onnistunut KÄÄK kävin kahdessa paikassa … EI autoje … Sairaalaan palattuani, kaivoimme netistä auton, löytyi lentokentältä, taksilla Napieril lentokentälle ja menoksi!

Jukalla on kaksi keppiä, toinen sellainen, millaista en ole ikuna nähnytkään, siis jonkinlaiset kyynärsauvat. Niillä se sitten mennä ”vilistää”.

Lähdimme ajamaan kohti Taupoa, matkaa ekalla päivälle noin 150 kilsaa.
Kyllä on villiä ajaa väärällä puolella, brätkällä se sujui helpommin. Aluksi tuntui, että olen koko ajan keskellä tietä, vaikken ollutkaan. Ylös vuoristoon noustessa ne tiukat neulansilmät olivat haasteellisia, etenkin jos vastaan tulee joku, tuntuu, että tila loppuu. Jonkin ajan päästä, yllätys, yllätys, siihen alkoi tottumaan.

Päästiin perille ja majapaikkammekin löytyi, melkein keskustassa, no kaikki on suhteellista, rantatiellä, meri tien toisella puolella. Majoituspaikkoja on tosi vaikea saada, olemme hyödyntäneet Alin suhteita, hän on niitä meille hommannut. Näkyy muuten todellakin, että on loma-sesonki, ei meinaa minnekään mahtua!

Kamat kämpille ja syömään, tällä kertaa Italiailaiseen, hyvä valinta… Ravintolassa tapahtui korni välikohtaus, nuori venäläispariskunta tilasi ruoat, naiselle ruoka ei kelvannut, oli jotain vanhaa yogurttia.. Mikä lie vikana. Ei siinä mitään, mutta vastaavia ravintolanäytelmiä venäläisten kanssa on nähty aikaisemminkin, tilataan ruokaa, mistä ei tiedetä edes mitä se onnut ja kun ei ole mieluista, aletaan syyttämään kokkia… Niinpä, voihan ruoassakin olla jotain vikaa, mutta kun kuvio on tuttu. Kovaan äänen melttausta ja niskoja nakellen ulos…

Näistä Uuden-Seelannin teistä sen verran, täällä on kolme perusnopeusrajoitusta: 50 kaupungissa, 70 kaupunkiin tultaessa ja 100 kaikkialla muualla. HITTO, tuo satanen vuoristossa on vitsi, oikeasti, jos pystin menemään kuuttakymppiä, niin todellinen suoritus! Siis vaikka ajaisin oikealla puolella ja omalla brätkällä tai autolla, niin en kykenisi ajamaan kuuttakymppiä lujempaa!

Toinen juttu on teiden liittymät, voi hitsi millaisia liittymiä, täällä todellakin on satasen teitä, moottoriliikenneteitä, joihin tullaan stopin takaa, eikä aina ole niitä kiihdytyskaistoja, aika hurjaa…