Samat kelit jatkuvat, lämmintä +7, varvassandaalit ovat hiukan viileät jalkineet… Täytyykö oikeasti kaivaa matkalaukunta ajokamat päälle? Olemme kyselleet aina välillä ihmisiltä tästä kelistä ja kaiki ovat sanoneet, etteivät muista koska olisi ollut tähän aikaan näin kylmä! ,HR HR HR No, on siitä se etu, että missään ei ole ruuhkaa, kukaan muu ei halua käydä missään, paitsi me ja muutamat aasialaiset.

Todellakin jotkut aasialaiset, tänään aamutuimaan meitä vastaan ajoi kaupungilla joku sellainen väärällä kaistalla, samalla kaistalla meidän kanssamme 😉 Hetken luulin itse olevani väärässä paikassa, mutta onneksi en ollut ja onneksi oli valo-ohjattu risteys, he kerkeisivät kääntyä alta pois ennen kuin me tulimme. Uudessa-Seelannissa on tiehen piirretty monessa paikassanuolia,osoittaakseen ajosuunnasta, nämä ovat kuulemma turistien takia on sattunutvuosien varrella niin monia onnettomuuksia.

Löysimme helposti rautakaupan, jossa pidetään nykyään ”World’s Fastest Indian” moottoripyörää, siellä oli varsinainen vanhojen moottoripyörien näyttely ja kaikkea muutakin siihen liittyvää. Burt Munron omistautua nopeusajolle, hänestä on tehty elokuvakin. Hän ei ollut intiaani, vaan hän ajoi Indian-moottoripyörällä. Aikamoinen tyyppi! Kannattaa tutustua.

Invercargillissä lähdimme ajelemaan kohti Dunediniä, Uuden-Seelannin vanhinta kaupunkia. Ajelemme osittain sisämaassa ja osittain rantateitä, mutta kun edelleen oli huonot kelit, ei reitilläkään ole kauheasti väliä.

Matkalla aina välillä pysähtelimme ottamaan kuvia, jätti heinistä, jätti kukista, hassuista liikennemerkeistä, joskus vielä maisemistakin 😉 sateessa ajon ajanvietettä 😉

Lampaita näkyy edelleen, tietenkin myös muutakin lihakarjaa ja kauriita (aitauksissa), mutta nyt on uuttakin, näkyy älyttömän määrät dinosaurusten munia. Nämä laaksot ovat heinän viljelyalueita, no täytyy rehua ollakin kun katsoo elukkamääriä.

Siellä täällä, eri puolilla Uutta-Seelantia on näkynyt hassuja ”taideteoksia”, aidoissa on esineitä: yhdessä aidassa oli polkupyöriä, oikeasti, ei yksi tai kaksi, vaan siihen oli kiinnitetty ainakin kolmekymmentä pyörää. Toisessa oli kenkiä, lenkkareita, niitä oli ripustettu ainakin sadat. Yhden kaupungin reunalla oli mattoja, luulin ensiksi, että ne ovat myytävänä, mutta mitään kylttiä ei näkynyt, niitäkin oli useampi kymmen. Suomessakin tutut pölykapselit ovat ansainneet oman aitansa. Tuoleja, kyllä, ihan tavallisia ruokapöydän tuoleja oli maalattuja kaiken värisiksi ja ripustettu aitaa. Kaikkea en edes muista, harmillista kun emme tajunneet alkaa kuvaamaan niitä, niistä olisi saanut makean kuvasarjan vaikka tauluiksi.

Kahvipaikka oli tosi vaikea löytää, joten ajoimme Dunedeeniin asti, siellä kaupungista noin 30 kilometriä sivuun löytyi paikka missä piti olla pingviinejä, hylkeitä ja alpatrosseja. Ei eläintarhassa, vaan ihan omissa elinpiireisään.

Makea kapea tie, aivan meressä kiinni, Italiassa olen ajellut vastaavia teitä, myös Lofooteilla on samalla lailla tie ihan meressä kiinni. Täällä oli koko ajan asutusta, välillä vain vaihtui kylän/kaupungin nimi. Monet sisämaahan pukkaavan tiet ovat yksisuuntaisia. Hauskoja venevajoja, ihania pihoja, paljon katsottavaa. Liikenteen kanssa täytyy olla tarkkana, jos ajat liian hiljaa, ohittavat kylkeä hipoen tai jäävät puskuriin roikkumaan. Jos ajat liian lujaa, et näe mitään.

Perille päästyämme olimme taas ”lippuluukulla”, täällä todellakin rahastetaan kaikesta: Pääset kävelemään tuulisella niemen kärjelle, kallion kielekkeelle, katselemaan Alpatrosseja lennossa ja istumassa kallion koloissa. Valitettavasti pingviinit tulevat vasta yöllä, eli niitä et näe, hylkeitä saatat nähdä… Kahvilakin oli maksullisesta alueella, eli maksat päästäksesi kahvioon. JUST JOO, tulee kahville hintaa.

Jatkettiin matkaa ylempänä olevaan kahvilaan, hulppeat maisemat ja kahvia! Täällä olisi päässyt satasella mönkkäri-safarille pariksi tunniksi ja nähnyt keltasilmä pingviinejä, niitä oli kuulemma parhaillaankin rannassa. Ei menty, kun olin niin hiton kylmä ja kova tuuli.

Alaspäin ajettaessa näimme yhden hylkeen maksavan vessan edessä, liekkö vessajonossa 😉

Ajoimme Dunedeeniin läpi, mutta emme pysähtyneet, kaupunki näytti mielenkiintoiselta, ihan varmasti olisi päivän parin tutkiskelun arvoinen.

Loppumatkan Oamaruun ajelemme meren tuntumassa, upeita vaahtopäitä näkyi koko ajan, paikoitellen myös houkuttelevaa hiekkarantaa, mutta ei ainoatakaan ihmistä. Hienoa paikkaa ohiajettaessa, ikkunasta katsottuna, en haluaisi asua…

Yksi juttu mikä täällä Uudessa-Seelannissa on pistänyt silmään, aaltopellin käyttö, siitä tehdään vaikka mitä, on aitoja, tehdään vajoja, pihalla toinen toistaan karmeammassa kunnossa olevia autotalleja, talojen kattoja, talon seiniä, eläinsuojia, taideteoksia … Vaikka, vaikka, VAIKKA mitä 😉

Parikymmentä kilsaa ennen Oamarua on paikka, jossa rannassa on kummia pyöreitä kiviä, halkaisijaltaan metristä kahteen. Kivet ovat jännää materiaalia, liekö keltainen osa meripihkaa (englanniksi lime) ja muu pehmeämpää kivi-materiaalia. Osa kivistä oli haljennut ja niiden sisällä näkyi keltainen sydän. Todella erikoisia. Täysin pyöreitä.

Taas tavarat hotelliin ja syömään 😉 Saimme hyvän vinkin hotellin respasta, Fat Sallys Restaurant! Nimi oli lupaava, ei voi olla muuta kuin hyvää ruokaa. Paikka osoittautui kympin paikaksi; ruoka hyvää ja sitä oli jättimäärä! En eläessäni ole nähnyt niin isoa valkosipulileipää, saimme kokonaisen, pyöreän, hiivaleivän. Söimme ehkä puolet, se oli paha virhe… Olin ottanut ”vain salaatin”, annos oli järkyttävän iso, sain mukaan puolet dogibagissä. Jukan kala oli myös hyvää, jätti-kala, lähes valas 😉 siis ahneena pyörimme ulos ravintolasta, kyllä uni maittoi.