Kamat kiinni mopoon ja menox, aamiainen sitten jossain matkalla… tietyötä, tietyötä, TIETYÖTÄ! Jos tällainen jatkuu, ovat kaikki mopon pultit kohta irronneet ja hiekka uppoaa kaikkialle, koskahan kone kämähtää… Kuskit EI, sisulla mennään, hitto, että välillä alkaa ihan naurattamaan tämä rytkyttely.

Kahvilla ”mikälie-kaupungissa”, täällä näkyy jo tämä uusi kaupunkisuunnittelu, kaksikaistainen tie menee kaupungin läpi, reunassa tolpilla ja kaiteella erotettu oma kaista, eivät pääse bussit ja rekat ajamaan päälle, jalankulkijatkin ovat turvassa, kylän raitti 🙂

Suunnitelma oli, että mennään ”pienempää tietä” suoraan norsu-paikkaan, mutta kun olimme ajaneet 7-8 kilometriä, meni tie niin huonoksi, että totesimme parhaaksi kääntyä takaisin isolle tielle. Tätä tietä ei ollut Google Mapsissä merkitty autolla-ajo kelvolliseksi, nooh, ei todellakaan, möykyttiessä olivat 30-40 senttisiä, samoin kuopat, joista pysätyessämme, edessämme oleva oli koko tien levyinen ja ainakin 20 senttiä syvä matalammasta päästä.

Ei muuta kun takaisin tietyömaalle, suunta Puon Ma Thuotiin.

Tulimme kaupunkiin ajoissa, tarkoitus on ottaa vastaan täällä uusi vuosi ja katsoa kuinka suuret ilotulitukset ovat ja kuinka vietnamilaiset juhlivat.

Kurvailtiin kaupungin keskustaa, tosi siistiä, aivan erilainen kuin tähän mennessä nähdyt kaupungit. Kierreltiin kaarreltiin, pysähdyttiin kadub varteen, saman tie joku kyselemässä jotain (?), me kysyttiin hotellia. Kaverit osoittivat selkämme taakse, siellä oli hieno 5-tähden hotelli, hinta kuulemma 8000000 yö, KALLISTA!, ei kiitos, katselemme …

Kierrettiin korteli, kierrettiin toinenkin, ei hotellia, HALOO, eihän se ole kallista, 36 euroo! Sinnehän me mennää ottamaan uusi vuosi vastaan, varmaan hienot juhlat!

Mopot parkkiin, ainakin viisi apupoikaa auttamassa, lähes repivät laukut irti mopon päältä, oikea punapukuinen pikkolo kantoi laukut respaan. Mopot jätetään siihen parkkiin, vartioitu, käyvät pesemässäkin ne.

Respan muikkiksilla pokka pitää, emme herättäneet heissä minkäänlaista näkyvää ihmetystä. Normaalit kysymykset: huone kahdella vuoteella vai haluatteko huoneiston? Benthouse? Meille tavallinen huone riittää. Avaimet pikkololle, hän vei laukut huoneeseen.

Ihana siisti huone, kuninkaalliset värit: lilaa, kultaa… puhtaat, paksut valkoiset lakanat.

Vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin katsomaan kaupunkia, kyseltiin kuinkas kaupungissa otetaan uusi vuosi vastaan? Ei mitenkään?

Vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin katsomaan kaupunkia, pakolliset kaupunki-oluet (on muuten hyvät oluet!) käytiin vähän shoppailemassa, T-paita 1-3 euroo, kengät 16 euroo… Ostettiin yö-palaksi vielä naksuja ja suklaata, ei tiedä kuinka myöhään valvotaan.

Takaisin hotellille valmistautumaan vuoden vaihteen juhliin. Kyseltiin respasta kuinkas kaupungissa otetaan uusi vuosi vastaan? Ei mitenkään? EI MITENKÄÄN? Vietnamissa ei juhlita tätä uutta vuotta kuin muutamissa isommoissa kaupungeilla, tammi-helmikuussa sitten sitä heidän omaa juhlitaankin kuulemma viikko. HM mitäs nyt? NOH, onneksi hotellin ravintola on auki, saadaan ainakin kunnon ruokaa.

Mentiin kasin pintaa ravintolaan, hotellissa oli häät, joten ravintola oli liukuvilla seinillä splitattu kapineteiksi. Mekin saimme oman, 10-hengen kapinetin, siellä me siten pönötimme omassa rauhassa, oma tarjoilija passasi, romanttinen musiikki soi. Ruokalista oli kattava: alkupalaksi keitto, pääruoaksi perinteiset pihvit, vietnamilaista punaviiniä, oluet…kuulostaa hyvältä.keitto oli hyvä, sitten tuli punaviini, vähän ihmeteltiin kun viinilasien tilalle katettiin snapsilasit, no selvisihän se, ”viini, 4%” olikin lähinnä konjakkia, varmaan 40%. Pääruoka tuli pöytään, pikkiriikkiset liharullat heinien kera, leipälautasella. Sipellä piti pokka, mutta minä nauroin vedet silmistä valuen. Tarjoilijaakin alkoi naurattaa, hän kaatoi ahkerasti meille ”punaviiniä”, lasit täyteen koko ajan. Liharullat olivat hyvän makuiset ja itse asiassa, jos ne olisi avannut, olisi niistä tullut pihvit.

Jälkkäriä sitten, vaihtoehtoja ei ollut, hedelmiä, ei iskenyt. Tarjoilija kävi kysymässä keittiöstä ja sieltä löytyi japanilaisia leivonnaisia (taisi olla häiden herkkuja), otettiin niitä.

Istuttiin pöydässä, juotiin ”punaviiniä” ja juteltiin mukavia, kunnes vähän jälkeen 23.00 tarjoilija tuli sanomaan, että ravintola menee kiinni. HÄH? Sen piti olla auki puoleen yöhön, ei ole, mutta tarjoilija kysyi, että haluaisimmeko siirtyä vaikka kattoterassille nauttimaan näköaloista. Sehän sopi meille, kaikki juomat tarjottimelle ja hissillä katolle. Hulppeat maisemat, uima-allas, tunnelmamusiikkia… Pool Partyt! Siellä me sitten otettiin vastaan uusivuosi, läheteltiin Facebookin kautta kuvia ja terveisiä, alapuolella täysin nukkuva kaupunki. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! ei uitu 🙂 Tällaista ei voi tapahtua Suomessa.

Sama paikka aamulla.

Huoneeseen päästyämme söimme naksuja ja suklaata, ruoka ei ollut ”ihan” vienyt nälkää 🙂

Heräsimme ajoissa, kun meidän piti mennä Laosiin. Onneksi kävimme homman läpi respan kaverin kanssa, meidän olisikin pitänyt olla yötä Laosissa, se ei nyt valitettavasti käynyt, menee liikaa aikaa… Raja on auki vain aamupäivällä, eli ei tule iltabusseja.

Tavarat kasaan mopon päälle ja menoksi. Tie näytti hyvältä, samoin ilma, JES …

Onnea ei kestänyt pitkään, taas tietyömaata, hekvetillistä pomputusta. Kata ajoi edellä ja kyttäsi ajolinjoja, väisteli kuoppia, yritti lukea kylttejä, Sipe perässä, seuraten Katan ajolinjoja ja väistellen myös ne kuopat, joihin Kata ajoi, lukien karttaa ja ihan selvästi ottaen kuvia myös!

Ollaan ajettu enduroa, välillä luistellen sepelillä (se asfalltin alle tuleva kova aines) ja pärjätty paremmin kovemmassa vauhdissa kuin skootterilla ajavat 🙂 Tulee vimputettua vyötäröä! JIHAA! Hiekka narskuu hampaissa? … Välillä stopataan ja tsekataan (ta-va-taan) kyltit ja kartta, että tiedetään minne mennään.

Pysähdyttiin kahville, käytiin muuten vaatekaupassakin, halpaa on, kun vaan tietäisi mitä laukusta heittäisi pois 😦 hyvän näköiset farkut saisi reilulla 10 eurolla. Niin jos löytyy edes kokoja, Kata ylisuuri ja Sipe näiden kokoa XL, hahhah Lotalle ja muille pikkuisille täältä löytyisi vaikka mitä.

Traktoreita ei täällä tosiaa näy, mutta maatyökoneita polttomoottoreilla on tänään näkynyt monia, aika karun näköisiä, ruosteisia, käryäviä, vähän niin kuin tee-se-itse traktoreita. KKyydissä karun näköisiä tyyppejä.

Käytämme Google Mapsä niin, että aina aamulla katsomme tulevan ajoreitin tabletista suurennettuna, sitten päivän mittaan, vaikkei ole verkkoakaan, Google Maps päivittää sijaintimme, hauska katsoa, kun sininen pallo juoksee tietä pitkin kartalla sinne missä nyt olemme.

Mikälie-kaupunki missälie… olemme aina kiinnostavia,  kaikki haluavat jonkinlaiseen kontaktiin kanssamme…

Tultiin Ea Drangiin juuri ennen pimenemistä, kunniakierros kaupungin torilla, todella paljon kauppiaita, juuri ja juuri mahduttiin välistä, hotellikin löytyi lopulta pääväylän varrelta! Ei tunnistettu, kun siinä ei lukenut HOTEL,vain jotain vietnamiksi.

Respan täti katsoi meitä vähän pitkään, näytti hinnan seinältä moneen kertaan, epäili varmaan meidän maksukykyä.

Majoittumisen jälkeen ruoka-jahtiin, vähän on välillä haasteellista, kun kaikki menee kiinni aikaisin. Löydettiin grilli, täynnä paikallisia, mutta ainoa ja tosi hyvä tuoksu houkutteli meidät sisälle. Siispä saimme nenän eteen annoket, jossa oli riisipedillä oueksi hakattu, grillattu possun pihvi, kahta epämääräistä salaattia tai pikkelssin sukulaista. Hyvää oli!

Taas saatiin lapsia juttuseuraksi, ne ovat niin innoissaan kun kysytään nimeä ja muuta helppoa, silmät loistaen he puhuvat ne muutamat sanat englantia ja polleana kertovat keskustelujaan vanhemmille. Varmaan seuraavana päivänä koulussa riittää puhumista.

Hotellilla kirjalliset tehtävät, päivän seikkailun läpikäymistä. Kyllä on ollut hauskaa! Rahaa kuluu tosi vähän, jos sniiduilisi, menisi varmaan vähemmänkin, mutta sellainen 25-35 dollaria päivä kahdelta.

Aamuherätys klo 5.00! Jostain läheltä alkoi kuulua TODELLA LUJAA aamujumppa, sellainen mikä on ollut joskus kiinalaisessa elokuvassa, ohjeita ilmeisesti ”tai-vu-ta va-sem-mall-le… yy kaa koo … kesti 10 minuuttia. Sama toistui kuudelta, sitten ei enää saautkaan nukuttua 😦

Aamupalalta tultaessa Sipe otti meidän pyykit ja mieltön juttu, olin unohtanut LUOTTOKORTIT ajohousujen taskuun, APUA! Siinä ne nököttivät pyykkipussin päällä! Todellista rehellisyyttä, emme ole kyllä missään törmänneet huijareihin, ei tietenkään saa tuudittautua siihen, että kaikkialla olisi samanlaista. KIITOS Vietnam!

Samaan hotelliin oli tullut eilen moottoripyöräryhmä (10 henkeä), ainakin osa australialaisia, olivat Ho Chi Ministä matkalla Hanoihin Easyriderin matkalla. Brätkät olivat sekalainen valikoima customeja ja kyykkäreitä, kooltaan 110-500 kuutioisiin. Hämmästelivät meitä, ehkä vähän taisivat kadehtiakin, kun meillä oli ihan oma reissu, heillä kun oli iso ryhmä, tiukka aikataulu, 2 opasta…

Edellisen illan kanat sitten olivatkin olleet vähän villejä, Sipelle kävi perinteinen mahan kääntö, Katalle pikkasen murinaa … onneksi ei vakavampaa … mistään kadulta syödystä ei ole tullut mitään, kaikenlaista on kokeiltu,  kokeilaan tulevaisuudessakin.

Liikkeelle ilman sadekamoja, mutta kun alettiin nousemaan vuoristoon, alkoi kosteus tiivistyä ja puettiin sadekamat.

WWW tekee täällä jotain, valitettavasti ”kyltti” on sen verran huonossa kunnossa ettei saanut selvää. Liekö tämä ilmasto syynä moiseen.

Olimme lukeneet, että jossain täällä on se suomalainenkin, Lauri Törni taistellut ja pudonnut koneellaan. Tarkkaa paikkaa ei ole tiedossamme, mutta yksi taistelijoiden muistomerkki nähtiin, sovitaan, että siinä Laurinkin muistolaatta 🙂

Ilma parani vuoren toisella puolella ja saimme sadekamat pois! Kahvilan poika, 10v, oli tosi innoissaan puhuessaan muutaman lauseen englantia, laskettiin yhdessä kymmeneen, hänen ikäänsä. Aurinkokin alkoi paistamaan! Ajeltiin läpi laakson jos toisenkin, ihan selvästi rehevänpää ja vauraanpaa. Maisemat on upeat, vuoria näkyy joka puolella taivaanrannassa, nämä eivät ole korkeita, kasvillisuus jatkuu ylös asti. Ajeltiin pitkät pätkät leveän joen vartta, samanlaista sameaa vettä kuin Suomessakin.

Pysähdyttiin yhdessä kaupungissa, tarkoituksena oli, että selvittäisimme kuinka pääsisi Laosiin, mutta yhtään, ei ainuttakaan tyyppiä, kuka osaisi edes muutaman sanan englantia. Näimme bussifirman mainoksen ”Vietnam-Laos”, aikataulkin sinällä, mutta emme saaneet asiaamme edes pantomiinilla kerrottua niin, että olisivat tajunneet mitä ollaan vailla. Lopulta ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa seuraavaan kaupunkiin.

Ei tämäkään iso kaupunki ollut, mutta tupsahdimme juuri sen hotellin pihalle missä kaveri puhui englantia, JIPPII! Hän alkoi hoitamaan meidän matkasuunnitelmaa, eli jätetään mopot tänne ja mennään bussilalla Laosiin aamulla ja palataan myöhään illalla takaisin samaan hotelliin, mopoja kun ei uskalla viedä maasta pois, jos ei saada tuoda takaisin Vietnamiin. Emme tiedä, kun emme ole saaneet asiaan mistään vastausta.

Ruokapaikan etsintä ei tuonut tulosta, ainoa aukioleva paikka mikä löytyi, oli kana-ravintola, tänään ei kanaa, kiitos. Yhtään leivänmyyjääkään ei näkynyt, eli vaihtoehdot vähissä, onneksi saatiin hedelmiä ja yksi sekatavarakauppa oli auki, saimme limua, pähkinöitä ja karkkia. Siinä karkkeja katsellessa juoksi hiiri jaloissamme. Kaikkeen tottuu, heh heh. Ostetaan muuten paketissa olevia karkkeja 🙂

Hotellin terassilla, lasten kalusteissa, istuimme vielä oluen verran ja katselimme ihmisiä. Meidän hotellin terassilla oli mahdollisuus olla vähän niinkuin Road Moviessa (muistatte varmaan amerikkalaisista elokuvista, kun ne menevät autolla elokuviin, nuoret parit istuvat omissa autoissaan pussailemassa), tässä hotellilla kun oli jättikangas-tv. Tai jääkiekko- tai jalkapallokisojen kisakatsomot bubeissa.

Ihanaa pakata kuivat tavarat 🙂

Edelleen synkkää … tihkuttaa, aamulla heti sadekamat päälle, ei ole kenkäsuojia, eli varpaat litisee, MUTTA ei haittaa, ei ole kylmä. Jossain vaiheessa koron naulat irtosivat, kanta irvistää, ei ole enää liimaukset pitäneet jatkuvassa kosteudessa, hittojako tuosta, korjataan rautalangalla, TOIMII!

”Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän…” tämä on todellista Vietnamia, naisilla on suipot lierihatut, he kantavat tavaroita harteiden yli menevällä kepillä, nyssäkät tai korit keikkuvat molemmilla puolilla. Painavia kantamuksia.

Myös tämän näköistä on Vietnamissa…

Pelloilla kynnetään vesipuhveleilla, ei näy traktoreita, kaikkiaan nähty parit, nekin korjauksen alla. Ja nuo mopokuormat, olisi pitänyt olla se kypäräkamera, käsittämättömiä kuormia!

Täällä keskisessä Vietnamissa talot ovat isompia, tiet leveämpi, kaiken kaikkiaan vauraanpaa kuin pohjoisessa.

Kasvillisuuskin on vähän rehevämpää, puut isompia, maanpeittokasvillisuutta, paljon palmuja. Riisitkin on istutettu.

Välillä kyllä vähän harmittaa, kun ei osaa kieltä, kaikenlaisia hauskoja kylttejä näkyy koko ajan tien varsilla, jotain sentään jo osataan: kiitos=cam on, korjaamo =rue xe ja kahvi=ca phe. Kahvin saaminen ei ole itsestään selvyys, vaikka on kyltissä, ei sitä aina ole tarjolla.

Kham Dukissa hotellin puukkaus ja korjaamolle, ajettu n 1200 km, Katan etujarru ei toimi kunnolla, etujarrulla jarrutettaessa ei jarruvalo pala, ketjut löysät, Sipellä kytkin temppuilee vähän, muutamat ruuvit ovat lentäneet pois, ketjut löysät. Korjaus onnistuu saman tien, hinta 100000, eli 5 dollaria, mielettömän hyvää palvelua TAAS! Haluttiin maksaa enemmän kun korjasivat enemmän. Yksi kaveri olisi vaihtanut Sipen mopon sellaiseen ämyrillä varustettuun mopoon, ei tullut kauppoja. Täällä ajelee aina pitkin kylänraittia mopoja, joissa on ämyri, jolla he ma

Otettiin huone kaupungin ainoasta hotellista, ”uudelta puolelta”, sähköiset lukot, isot kaakelit, moderni lavuaari… 300000, eli 15 dollaria. Ei näy hometta 🙂

Syötiin hotellissa, ihanaa grillattua kanaa, nam NAM

Lähes kaikki vaatteet saatiin kuivattavaksi hotellin kuivuriin, loput kuivateltiin respasta lainatulla hiustenkuivajalla. Kengät ja nahkatakki lähes kuiviksi samalla kun katseltiin telkkarista uutisia, joissa kerrottiin juuri punaisen bussin kolaroinnista, mekin ollaan niitä punaisia busseja nähty, ajavat ihan päätöntä vauhtia, torvet soiden, ovatkohan pikavuoroja? Ainakin niissä usein lukee Ha Noi tai Ho Chi Min, kaksi kerroksisia busseja, joissa yläkerroksessa penkit ovat makuuasennossa. Eikö torven soitto kuulu sisään?

Vähän on synkkää, tihuttaa… sadekamat päälle, HIKI, lämmintä 18 astetta.

Ollaan me vaan epeleitä, pyyhkäistiin nätisti ulos kaupungista, varmaan tuhansien mopojen kanssa, taas löydettiin oikea tie! Ajeltiin vähän matkaa etelään täällä rannikolla ja sitten sisämaahan, kohti Laosin rajaa, vuoristoon.

Matkan varrella pysähdyttiin katsomaan Lang Khai Dinhin temppeliä, tosi-tosi-vanha…mahtavia mosaiikkitöitä pitkin seiniä, kattoja ja tolppia, tämän paikan meille vinkkasi herra Punk, hänelle olemme aina välillä laittaneet viestiä matkamme etenemisestä, ihan selvästi häntä jännittää meidän reissu.

Alamme tunnistamaan turistipaikkojen muut turistit, jotkut kulkevat samaa tahtia meidän kanssamme, vaikka he pikkubussilla ja me mopoilla.

Ajeltiin sateessa koko päivä, edelleen tässäkin kohtaa AH1-tie on tietyömaata, siellä he elävät sen pölyn keskellä, montakohan vuotta menee ennen kuin tie on valmis?

Pysähdyttiin ”mihin lie”-kaupunkiin, sämpylät ja kahvit, saimme myös maistaa jotain eksoottista hedelmää, maapähkinän näköinen, taatelin makuinen, HYVÄÄ. Yleensä kun pysähdymme kahville, tulee kaikki naapurit meitä ihmettelemään, joskus tuntuu siltä, että ihmisiä on soitettu meitä ihmettelemään. Kaikki ovat niin ystävällisiä ja yrittävät ymmärtää mitä puhumme.

Koko päivän vesisateessa ajaneena, litimärkinä, saavuimme Hoi Annaan, otettiin vähän kalliimpi hotelli (25 $) ja laitettiin vaatteet pesuun, ihana saada aamulla kuivat ja puhtaat ajokamat päälle.

Hoi An olikin sitten aivan vertaansa vailla oleva paikka! Oikein kunnon turistirysä. Kauppoja ja ravintoloita vanhoissa ranskan ajan rakennuksissa. Ihanasti valaistuja puita, taloja ja keskellä virtaavan joen yli menevä silta. Kaikkialla paperi-/silkkilyhtyjä. Kaunista!

Monet tulevat tänne lomalle ja näkevät vain tämän Vietnamista, ei oikeaa Vietnamia.

Meillä ei ole vietnamilaisia ajokortteja, niiden hankkimiseen olisi mennyt 7 päivää, eli emme halua poliisien pysäyttävän meitä. Joten aina kun näkyy poliiseja, buffi silmiin asti, kypärä otsalla (tukka ei saa näkyä), silmät viirulla, jalka pois kaasulta, ettei vaan poliisit huomaa, että olemme ulkomaalaisia…

Kuulin jossain englanninkielisissä uutisissa (kuulin osan uutisesta), että ulkomaalaisten ajo-oikeutta tultaisiin helpottamaan, täytyy tutkia asiaa netistä. Olemme nähneet jonkin verran ulkomaalaisia, mutta ei todella moniakaan.

Sähkö- ja laattamiehille hommia…

Kaupunkipäivä …Kun aamulla heräsimme, huomasimme, että Sipen lattialla ollut kassi oli mini-mini-muurahaisten valloittama, ei muuta kun tyhjentämään. Kaikenlaisia kavereita täällä kaupungeissa asuukin, ei ollut noissa maalaispaikkojen hotelleissa 🙂

Aamupalalla kahvilassa saimme oikein isot kupit kahvia, 5 kertaiset aikaisempiin kahveihin verrattuna. Näiden sämpylät ovat ihania, niin rapeita ja täytteet mahtavia, sämpylä-kulttuuri periytyy varmaan ranskan ajoilta.

Tänään kulttuuria: Hue on vietnamin vanha pääkaupunki, josta löytyy kielletty kaupunki hienoine rakennuksineen, Ho Chi Minin museo, hienoja puistoja ja paljon ravintoloita. Toisen museon (useamman tunnin kävelyt) jälkeen jatkettiin matkaa polkupyörä-riksalla, kiva vain katsella, vähän oli kyllä kaverilla polkemista, kun kyytsäs meitä molempia 🙂

Jännä ilmiö kaikissa turistikohteissa, ensin et näe yhtään turisteja, sitten näet monia, länsimaalaiset menevät samoihin baareihin, onkohan koti-ikävä? Mekin mentiin, nähtiin pari venäläistä nuorta naista, slovenialainen känninen kundi, hollantilaiset reppureissaajat, ranskalaiset perusturistit, äänekkäät jenkkiläiset, …

Sadeasumuotia…

Ennen nukkumaan menoa huoneessa tarkka muurahais-syyni, ettei vaan istu kukaan kalsarin kuminauhalla.

Tänään oli ”nukutaan pitkään” -päivä, no joo, liikkeellä jo ennen kymmentä. Luultiin, että kaverit olivat jo menneet, mutta mopoja pakatessamme he tulivatkin paikalle, olivat olleet jossain aamupalalla. Meilläoli amupala syömättä, joten he lähtivät jatkamaan matkaa omin nokkineen.

Nyt ajoimme ekaa kertaa pääväylää AH1:stä, Hanoi – Ho Chi Min. Liikennettä ei ollut onneksi kauheasti, sillä koko matka oli jonkinlaista tietyötä, tulossa (joskus) hieno tuplakaistainen tie. Rekat ajoivat aivan keskellä tietä, mekin välillä ohitimme paikalliseen tyyliin penkan puolelta torvet soiden…

Välillä nauratti koko touhu: rekka ohittaa kuorma-autoa, joka ohittaa mopoa, joka ohittaa polkupyörä,ä, joka ohittaa kävelijää, vielä olisi voinut olla, että kävelijä ohittaa koiraa…

Vinh Mocin tunnelit, kapinallisten ”Amerikka-Vietnam”-sodan aikana rakentamamia tunneleita oli useita kilometrejä, leveys 90-130 cn, korkus 160-190 cm, välillä tosi ahtaita kohtia. Matkalta löytyi perhehuoneita, sairaala-huone, wc (suora reikä mereen), leveämpi käytvän kohta kokouksia varten, siellä sisit olivat eläneet kuin rotat koloissaan. Toisena oppaana meillä oli mykkä mies, joka kuulemma oli syntynyt tunnelisa, hm mene ja tiedä..

Tie kulki rannassa,, välillä pilkotti upea hiekkaranta, tuntuu hassulta, että kaikki se on täysin autiona, muutamaa lehmää lukuunottamatta rannalla ei ollutristin sielua. Mieletöntä hiekkaa, aavaa rantaa…

Koko päivän oli ollut synkkää ja jonkun matkan päästä pitikin vetää sadekamat päälle, tihutti sen verran, että kasteli. Onneksi ei ole kylmä.

Kaikista pyhistä lupauksista huolimatta jouduimme ajamaan viimeiset 30 km pimeässä, piti päästä Hueen. Kerran meinasi matka katketa, kun tie loppui ja edessä oli hiekkakasa, JARRUT LUKKOON, pysähtyi. Huono keli, ei kova vauhti 🙂

Huessa sitten ajeltiin yhtä katua tuonne ja toista tänne, ei viitsitty kaivaa ja kastella karttaa. Taas löytyi ihan kohtuu hintainen ja hyvällä paikalla oleva hotelli. Monen mielestä meidän hotellit ovat liiankin vaatimattomia, mutta niihin emme yleensä satsaa, siellä kun ei olla viettämässä aikaa.

Ruokaa piti saada, joten tavarat sisään ja menoksi, roskiksien ohi kulkiessamme säikäytimme muutamat rotat liikkeelle, juoksivat melkein Sipen varpaiden yli.

Läheltä löytyikin sopiva paikka, nimi lupaili englanninkielistä ruokalistaa … kattia kanssa … tarjoilijoita ja muitakin ”muka-kielitaitoisia” pyöri ympärillä, tilaus ei tuottanut oikeaa lopputulosta, makarat oli pakko lähettää takaisin keittiöön. Sipelle tuli yks-kaks aivan älyttömän huono olo, jalat meinas mennä alta, HUH, maksettiin kaljat ja äkkiä ulos. Mitähän tapahtui? Oliko kaljassa jotain? Tölkin suulla? Röökissä? Oksennus-yritykset eivät tuottaneet tulosta, mutta pikkuhiljaa olo helpotti. Täytetty sämpylä ja CocaColat katukauppiaalta ja hotellille, onneksi huono olo hävisi.

Ensimmäinen kostea päivä koko reissulla, ei sada, tihkua ilmassa.

Aamupalalle samaan paikkaan kuin edellisenä iltana syömään, viittomakielellä saimme munat ja leivät, hyvää ja halpaa.

Ajeltiin kaupungin satamaan ja sieltä luolareissulle. Yksi vietnamilainen kaksikko pyysi heidän vuokraamansa veneen kyytiin, pääsemme reissuun pelkkien pääsylippujen hinnalla. Sopi meille 🙂

Putputeltiin suoraan luolaan sisään, 800 m, UPEAA. Toiseen luolaan päästäkseen piti kiivetä vuorenhuipulle: 480 porrasta, kyllä tuli kuuma ajovehkeissä, sisällä luolassa varmaan vielä 100 porrasta ja sama takaisin alas. HUHHUH mutta vaiva kannatti, tosi makee paikka. Joka veneessä oli opas,  meidän veneen opas otti kaveruksista poseerauskuvia siellä sun tällä, ulkomaalaisille ei tarjota tätä palvelua, eivät kuulemma halua … varmaan totta.

Venereissulta palattamme, ehdotti kaksikosta se, joka osasi mutaman sanan englantia, että ajaisimme yhdessä jonkin matka. Se sopi meille. He ovat kaksi päällä liikkeellä, varvassandaaleissa, jääkiekkokypärän näköiset kypärät päässä, ei visiiriä, ei ajolaseja, ei hanskoja… ajettiin 40 kilsaa, sadeviitan suikaleet vain lenteli Ilmassa. Mahtoi heillä olla kylmä. Perillä sitten ajeltiin edes takaisin etsittiin sopivaa hotellia. Kaverukset tulivat samaan hotelliin, mutta jäivät illaksi tekemään hommia huoneeseen.

Asettautuessamme huoneeseemme, oli kylppärin ovella torakka, respan täti tuli juuri sopivasti tuomaan wifin tunnusta, käveli kylppäriin, astui torakan litteäksi, otti kintusta kiinni ja nakkasi vessan pönttöön.

Hotellille tullessamme, olimme huomanneet Hostellin, jossa oli lännen-tyylinen lautaseinä, suunnistimme sitä kohden toiveikkaiba, kannatti, saimme lähes kinkkua, grillattua possunlihaa! Paikaa piti englantilaiskundi vietnamilaisen tyttöystävänsä kanssa.

Jotenkin oli jäänyt makean kaipuu raskaan ruon jälkeen, poikkesimme vielä vohveleille toiseen eurooppalaistyyliseen paikkaan.

Todellinen joulun kohokohta odotti hotellin nurkalla, luterilainen jumalanpalvelus, huipentuen joulupukin tuloon, Sipe pääsi pukin kanssa kuvaankin (ei kuitenkaan polvelle istumaan). Minun vaalea tukkani houkutti ihmistä pyytämään minut kaverikseen selffieen, heh…

Kylppärissä ei näkynyt ketään, valot paloi koko yön 🙂 piti tarkastaa, ettei vaan peiton kulma putoa lattialle 🙂

Tämä tie nro 15, Ho Chi Minin tie, sivuvetoineen, on ollut hyvä valinta, paljon näkemistä, vähän liikennettä ja tie loistavassa kunnossa.

Aamulla suoraan korjaamolle, vähän jännitti, onko ok. Lähdin koeajamaan, pääsin kahden kortteli päähän ja sammui siihen. Startti pyörähti yli, joten päätin polkaista. Ei se käyntiin lähtenyt, joku ohikulkija yritti myös auttaa, huonolla tuloksella, joten eikun törkkimään mopo takaisin korjaamolle.

Kundi tuli jo vastaan ja minä yritin elehtiä mitä kävi. Ei kun takasin framille, isä ja poika koneen kimppuun. Cokis tölkistä he sinne jonkun osan muovasivat, nyt oon tosi hyvin fixatun koneen kanssa jatkossa liikenteessä. Mutta onneksi vaihteet toimii. Saimme myös Katan startin kondikseen, muutama millihän siinä sitten paloi. Lähdimme painelemaan etelää kohti, olisimmeko päässeet 40 km ja minun pakoputki oli irti koneesta. Ei kun lähimälle Ruta Ex asemalle (korjaamo). Homma hoitui hienosti ja taas tienpäällä. Seuraava korjaamo oli vuorostaan Katalla; jalkatappi/jalkateline yhdellä pultilla enään kiinni. Parikymmentä kilsaa ja se hiton pakari irtosi jälleen, nyt ei ollut korjaamoa lähellä, joten Kata sitoi sen rautalangalla, sitten kaiken lisäksi kytkin ei ottanut kiinni, sen säätäminen ja teippaus, sillä meillä ei sitä jakaria ole vieläkään. Pahus!

Näillä mennään, nyt oli aika etsiä yöpaikka. Löysimme ennen sitä korjaamon, mutterin kiristys, eka ilmainen työsuoritus. Yritin ostaa niiltä jakaria, mutta oli niin iso ja painava, että hylkäsimme sen.

Hotellin löytyminen pimeässä, tosin huonojen ohjeiden kera. Ajelimme kysellen varmaan 15 km, isot rekat tööttäilivät ja tulivat väkisin ohi, on parmpi väistää penkalle, sielläkin on vaaratekijöitä, vesipuhveli ilman heijastinta. Lopulta löytyi upea hotelli, joka on parhaat päivät nähnyt palveluiden osalta, ei ruokaa, ei juomaa, eikä nettiä.

Tää olikin sitten tutustu korjaamoihin -päivä ja ei voi kun todeta, että on palvelu kohdillaan. Kaikista ongelmista huolimatta näimme aivan upeita maisemia, vuoristoa mutka-teineen, pommista tehdyn kirkonkellon ja portinpielet. Tulimme etsimään luolia, niitä ei ole vielä näkynyt.

Päivä päättyi mahtavaan paahdettuja nuudeleita lihalla -annokseen ja tietenkin Bia Hoi.

Aamupala katukeittiössä: kahvia, teetä ja sokeripaahdettuja pähkinäkarkkeja => terveellistä ja mikä hygienia 🙂

Olemme katselleet mopoja hämmästelleet mitä kaikkea voi mopon päällä kuljettaa: kanoja, kukkoja, ankkoja, koiria, sikoja, kilejä jopa vasikoita, jopa 4 henkisiä perheitä ostoksineen…

Nämä ovat pieniä ihmisiä, ns kahvilan kalusteet ovat suomalaisten lasten kalusteiden kokoisia, just ja just mahtuu istumaan.

Parit poliisipartiot on nähty, mutta eivät ne ole kiinnittäneet meihin mitään huomiota, onneksi.

Illaksi tultiin Pho Chauhun, tyypilliseen vietnamilaiseen pieneen kaupunkiin, hotellin löytäminen oli vähän vaikeaa, kun talossa ei lukenut mitään meille tuttua tekstiä, vaatimaton, mutta ihan ”siisti”, ei tetenkään lämmitystä, yöksi lämpötila laskee 12 asteeseen. Mopot tuotiin respaan, tosin siinä ei ollut minkäänlaisia seiniä, eli ihan kuin kadulla olivat olleet.

Sipen mopon vaihteet on pygineet, joten ajattelimme etsiä huollon, pantomiini-esitysten ja kirjoittamisen avulla löysimmekin sellaisen. Korjaamolla oli n. 12v tyttö joka kaivoi heti kännykän ja alkoi kääntäjällä tulkkaamaan, hitsi olin täysin unohtanut, että olin ladannut itsellenikin sellaisen. Siinä sitten hinkattiin kauppoja (paikalle tuli myös englannin opettaja tulkiksi, joku oli varmaan soittanut), päädyttiin 15000000, kova hinta, n. 70 euroa, vaihdelaatikko puretaan yön aikana ja on aamulla klo 9.00 valmis. Hinnassa on aivan varmasti läskinaama-lisä, se heille suotakoon 🙂

Hotellin vieressä oli grilli, siitä paksua rasvaista siankylkeä salaatin, keitetyn pinaatin ja riisin kanssa, tietty paikalliset biat (oluet). HYVÄÄ! Grilli oli lähinnä autotalli, jossa niitä lastenkalusteita, itse grilli siinä kadun reunassa houkuttelemassa asiakkaita tuoksullaan.

Huoneessa oli pikkasen vilakkaa, Sipe kävi lainaamassa viereisestä huoneesta toiset peitot. Hyvin muuten nukkuu viileässä!

Herätys 7.15, pakkaus, aamupalalle ja SILTI liikkeelle vasta 10.00 …

Hotelilla meille oli neuvottu pikkasen hitaampi, mutta kaunis reitti, jonka varrella olisi näkemisen arvoiset luolat. Lähdettiin ajelemaan, samanlaista maalaismaisemaa pikkiriikkisine kylineen jatkuu ja jatkuu, tie huononi tietyömaaksi, varsinaiseksi krossiradaksi. Ristryksessä ihmetellessä kumpaan suuntaan, saimme ristiriitaisia ohjeita, valittiin väärin ja tietyömaa-porukasta lähti pari kaveria perään, toinen osoittautui hotellilla olleeksi. Tie oli vuoriston välissä menevä, 77 km pitkä, nautittiin upeista maisemista.

Nähtiin myös niitä rinne-viljelmiä, mutta täällä ne eivät näyttäneet miltään, kun nyt täällä on talvi.

Kyän läpi menevää asfalttitietä käytetään kaikkeen, esimerkiksi maissin tai muun kuivattamiseen, sinne ne ladotaan riviin tien reunaan, eikä kukaan aja niiden yli. Sitten ne kerätään mihin lie vanhoihin lannoitesäkkeihin. Jaa a, söisinkö? Taidetaan kaikki syödä, jos Suomessa myytävät on täältä tuotua 🙂

Nälkä alkoi kouria vatsassa ja ihan kuin tilauksesta, tien vieressä oli aivan vaatimaton ”kahvila”, talo, jossa oli muutama seinä ja katto. Ostimme Super 1 -energiajuomat ja kahvilanpitäjän kotoa hakemat pussi-nuudelikeitot. Hyvää oli, tulistamaan heittoa, hän toi vielä mini-paprikoita, 2 cm pitkiä.

Asia, mikä koomisesti on pistänyt silmään, on se, että aivan korvessa, ryysyisimmälläkin kulkijalla on hipaisu-näytöllinen kännykkä.

Ei ole risteyksien merkinnät ihan vimpan päälle, ainakaan kartasta ei kaikkia paikkoja löydy, silti ollaan ns. kartalla 🙂

Päivä oli pilvinen, ei kuitenkaan satanut, HYVÄ, sillä, voin vain kuvitella millaista liikenne on silloin.

Loppumatka ajeltiin vähän isompaa tietä, liikennettä piisaa.

Yöksi jäimme Lam Saniin, hotelli oli lähellä teollisuusaluetta.

Istuttiin pöydässä odottamassa ruokaa, kun toiseen päähän ravintolaa tuli isompi seurua, jossa yhtä lukuunottamatta kaikki olivat vietnamilaisia. Saimme seurata bisnesmiesten snapsien nostelua, niitä meni ”muutama”. Yhtenä ruokanamme oli törkeän hyviä paahdettuja maissin jyviä.

Nukkumatti alkoi taas naputtelemaan olkapäähän ysiltä, mutta voitimme sen!

TÄMÄ ON SE PÄIVÄ

Herätys klo 7.00, kamat kasaan, aamupalalle ja MOPOJA hakemaan, siis meillähän on moottoripyörät, Sipellä xxx 110cc, vuosimallia 1979 ja Katalla fft 110cc, vuosimallia 1987. Niin retrot kuin vain voi olla, mahtavat pelit, reilusti isommat kuin yleisesti liikenteessä näkee. Sipen mopossa on musta tankki ja punainen tähti, makeen näköinen.

Herra Phuk oli ajoissa paikalla, kävimme vielä muutamat yksityiskohdat mopoista, tsekkasimme öljyt, pakkasimme mopot. Herra Phuk lupasi saatella meitä alkumatkan, lähinnä ulos kaupungista, suunnasta meillä kun ei hajuakaan.

LIIKKEELLE! … liikkeelle … siis liiiikkkkeeeelle … pikku kangertelun jälkeen saimme mopot pysymään käynnissä ja pääsimme tosiaankin liikkeelle.

Ensimmäiset kolme kilometriä menivät ihan ok, sitten ajettiin kiskojen yli ja Katan mopon startti sanoi sopimuksen irti, nappula totaalinen hengetön. Herra Phuk kysyi, että kummin tehdään, soitetaanko kaveri tuomaan osia ja hän korjaa, vai pysähdymmekö me myöhemmin jonnekin ”korjaamolle”, ei kuulemma kallista. Noh, onneksi on sen verran vanha värkki, että lähtee käyntiin polkaisemalla (jos lähtee). Ei muuta kuin testaamaan, käyntiin lähti, niin ja siitähän tulee lisää rispektii, kun polkee kadun reunassa 🙂

Herra Phuk saatteli meitä vielä jonkin matkaa, liikenteen määrä kasvoi kun kadut levenivät, nythän on lauantai, eli ei niiiiiin kovat ruuhkat kuin arkisin, HEH heh…

Hyvästelimme herra Phukin ja jatkoimme matkaa ja muutaman kilometrin jälkeen menimme tankille, tankit täyteen ja nokka kohti seikkailuja…

Ajettiin juuri sellaisessa ruuhkassa millaisia kuvia on nähnyt netissäkin, mopojen väli 20 senttiä, jopa 8 mopoa vierekkäin, seassa henkilöautoja, busseja, kuorma-autoja, rekkoja, plkupyöriä… tätä ”ryhmäajoa” kesti ainakin tunnin.

Suuntasimme Hanoista länteen menevää tietä, kohti Mai Ch’au:ta, 140 km, ei nähty oikeastaan yhtään asumatonta aluetta, pieniä kaupunkeja toinen toisessaan kiinni. Liikenne harveni pikku hiljaa, mutta mopoja ja rekkoja silti riittää. Kaikkialla, ollaan kaupungissa tai maaseudulla, torvet soivat, takana tuleva ilmoittaa, että täältä tullaan!

Tiet huononevat, mutta maisemat paranevat, upeita laihoja vuoria, kuvauksellista. Pysähdymme muutamassa pikku paikassa, yhdessä kävimme nostamassa rahaa automaatista, kun minkäänlaista rahanvaihto-paikkaa ei oltu nähty missään Hanoin jälkeen. Seuraava pysähdys oli juomatauko paikallisessa baarissa, cocacola ja kookos maksoivat 35000, eli 1,50, testattiin myös vessa, reikä lattiassa, ihan siisti. Täällä on kaikkialla vessoissa kenkiä, eli ei mennä omilla kengillä sinne, eli jos siellä on lattialla jotain, ei se kulkeudu sisään, fiksua 🙂

Pysähdyttiin vielä muutama kerta katsomaan karttaa (jossain luki, ettei muka olisi karttoja, on niitä ja ihan kelvollinen ostettiin herra Phukilta) ja yhdellä pysähdyksellä ostettiin banaanit. Yhden mamman tarakalla oli koira häkissä, siinä sitä katselivat toisen mamman kanssa, taisi olla koira myyntiin (ruoaksi) tarjolla. (ARTTU: ÄLÄ KOMMENTOI MITÄÄN) surullista…

Meidät oli ohitettu varmaan miljoona viisisataa seitsemänkymmentä kolme tuhatta kuusisataa kaksikymmentä kahdeksan kertaa, mutta kyllä mekin olemme ohittaneet: hitaampia mopoja, pyöriä, kävelijöitä, koiria ja tiellä käveleviä lehmiä.

Ennen kuutta saavuimme ccc, tunnettu alkuperäiskansan kylästä, kun ajoimme pääkatua, bongasi yksi mies meidät ja tarjosi majapaikkaa sellaisesta kodista. Kävimme katsomassa, mutta juuri nyt ei siskonpetissä nukkuminen innostanut, halusimme oman huoneen, tosin siskokset-huoneen olisi saanut privaatti-käyttöön lisämaksusta, eikä toisaalta olisi ollut edes varmaa olisiko muita nukkujia edes tullut.

Keskustasta löytyi pieni, tosi siisti hotelli, tingittyyn hintaan. Mopot sisälle, tavarat huoneeseen ja syömään, taas saimme hyvää ruokaa.

Huoneessa oli vielä tarkoitus, että suunnittelisimme seuraavan päivän reittiä, Laosin puolelle rajanylitys-paikkoja, kirjoittaisimme blogia … Katin kontit … ensin putosi Kata kone sylissä, sitten Sipen sormi puhelimen näppäimellä, muutaman yrityksen jälkeen annoimme periksi, alettiin nukkumaan vähän jälkeen 21.00, taisi olla hiukka jännittävä päivä ..

Nukuimme laivassa yllättävän hyvin, lämmintä varmaan 12 astetta, mutta peitot olivat paksut. Oli kyllä ilmalämpöpumppukin huoneessa, mutta ei edes tullut mieleen, että sen olisi laittanut päälle, millaisessa kunnossa mahtoi olla ja ovessa oli niin suuret raot, että lämpö olisi karannut. Aamulla oli taas jo 20 astetta lämmintä.

Aamupala oli vaatimaton, mutta riittävä: kahvia, paahtoleipää ja mehua.

Laiva ajettiin saaren laituriin ja väkeä siirtyi laivasta toiseen, kaikkia laivoja ei kannattanut ajaa varsinaiseen satamaan. Samalla saimme edellisenä päivänä luolareissusta(leopardista ehdotti ohjelma) itse maksetut sisäänpääsymaksut takaisin. Uskomatonta, olimme varmoja, että kukaan ei enää muista sitä.

Mukana reissulla ollut Anna (Norjalaisvietnamilainen), oli ollut suureksi avuksi monelle, ilman hänen vietnaminkielen taitoaan, olisi meidän vihreä opas matkallamme ollut pulassa, millä hän raukka olisi saanut selitettyä meille, että hänellä ei ollut rahaa maksaa niitä meidän luolalippuja. Monissa muissakin asioissa o,i Annasta apua 🙂

Villin näköisiä saaria,  yksi on päässyt 200000 setelinkin.

Satamasta sitten syömään, matkaan kuuluva päiväruoka, sieltä taas bussiin ja kohti Hanoita, torkkuen ja maisemia katsellen.

Hanoissa sitten heti mopokauppaan, tekemään paperit ja sopimaan yksityiskohdat, heh heh. Me siis maksoimme ja saimme rekisteriotteet, siniset kortit. Thats it. Katsottiin mopot läpi, kuvattiin ne, vanhathan ne ovat, mutta jos jotain tulee, osaa joka kylän ukko korjata ne. Sovittiin aamuksi treffit 8.45.

Menimme hotelliimme, tappelimme toimimattoman netin kanssa ja lähdimme kaupungille. Aivan upeaa, valaistu kaupunki, ihan mielettömästi väkeä, kojut ja kaupat auki. Kävimme syömässä kadulla, tilauksen jälkeen pöytään tuotiin kuppi, missä oli kirkasta nestettä ja muutama porkkananpala, sitä sitten ihmettelemme, muistin, että olin joskus kuullut suomalaisesta, joka oli juonut käsienpesuveden … Sipen ehdotti, että kysy, ja minähän kysyin… saimme koko henkilökunnan nauramaan vedet silmissä, astiassa oli kevätrullien dippauskastiketta. Sitä sitten naurettiin moneen kertaan.

Klo 6.15 laskeuduttiin Hanoin kentälle, lämpötila 11 astetta, näytti heti siltä, että tulossa kiva päivä….

Phunk järjesti auton hakemaan meidät kentältä, hauskaa, herra Phunk , mopokauppias, kysyi, että haluammeko, että hän järjestää meille noudon kentältä, heti epäuskoisena ajattelin, että tietenkin kovaan hintaan… ei ollut, muutamassa tuoreesta blogista löytyi taksien hintoja ja samassa hinnassa oltiin, taisi olla jopa halvempikin.

Kaupungin keskustaan ajeltaessa oli kiva katsella maisemia ja tietenkin, sitä, että kuinkas siellä liikutaan mopoilla, niitä ON paljon, jotenkin ne soljuvat yhtenä virtana. Jostain olen lukenut, että 10:ssä vuodessa niiden määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt ja pyörien määrä vastaavasti vähentynyt.

Hotelli oli ihan keskustassa ja mopokauppa lähes vieressä.

Tuskin oltiin keretty ovesta sisään kun meille jo oltiin myymässä kaikenlaisia retkiä. Hetki siinä mietittiin ja ajateltiin, että sinne Ha Long Bay :n annattaakin lähteä samantien, nähdään ne kalliosaaret ja samalla Hanoita ja meille sopii pitkän lennon jälkeen tällainen löysä, pällistely päivä. Kamat huoneeseen (huone vielä siivoamatta edellisten jäljiltä), aamupala (väkisin tuputettu) ja jonkin ajan päästä meidät tultiin hakemaan. HEH heh, jälkeen päin huomasimme, että samassa bussissa istui nuori pariskunta, joka oli odotellut pitkään bussia hotellimme aulassa, bussi oli pyörinyt siinä nurkilla ja kerännyt kyytiläisiä puoli kasista alkaen. Bussimatka oli hauska, kaupunki jatkui ja jatkui… me istuimme kuin sillit suolassa ahtaasti pikkiriikkisessä bussissa, eikä ollut kylmä, aurinko paistoi täysillä!
Yhden pysähdyksen taktiikalla ajettiin 140 km, aikaa vierähti 3 tuntia.
Perille tultuamme satamassa vierähti tunti, ennen kuin meidät oli saatu laivaan, jälkeenpäin huomattiin, että kaikki eivät olleet siellä missä piti, opas raukka oli ihan pihalla, jälkeen päin kuulimme, että oli hänen eka työpäivänsä.

Laiva oli vaatimaton, mutta Ok, me olimme ostaneetkin matkan sen tasoiseen laivaan, mutta mukana oli porukkaa, joille oli kerrottu ja kuvailtu laiva paljon hienommaksi. Epämääräinen sakkimme (englantilainen, unkarilainen, hollantilaiset, puolalaiset, kanadalaiset, suomalaiset=me, belgialaiset, norjalaiset) söi päivällisen, tutustui luoliin, söi illallisen ja notkui laivan salongissa hyvässä sovussa, osa jopa 22.30 asti. Norjalaiset siskokset olivat syntyjään vietnamilaiset, muuttaneet lapsena Norjaan. Tästä heidän vietnaminkielen taidosta hyödyimme kaikki: ’hintaneuvottelut’ päätyivät aivan toiseen lopputulokseen kuin olisi päätynyt pelkästään tavallisten turistien ostamana.

Mielenkiintoista porukkaa, hauskaa seuraa illanistujaisiin.

Sipe valvoi ja pakkasi aamuyöhön, tuli mun luo 2.00 ja kömpi nukkumaan, en herannyt, taisin nukkua sikeasti :} Herätys 5.00.
MATKATAVARAT: reppu per nenä, kypärät kädesä, eli vain käsimatkatavarat.Nyt on sitten menoa, varmaan monta asiaa on jäänyt tekemättä, mutta mitä sillä on väliä, pääasia, että ollaan liikkeellä….

Kentällä aamukaffet ja konjakit, ihan vaan mahalääkkeeksi…
Pariisin lento meni nopeasti, tuntui, että hyvä jos kerkesi ilmaan kun jo laskeuduttiin. Terminaalin vaihtoon meni lähes tunti, kun ei heti katsottu oikein lähtöporttia, E2 jakautuu useaan: E2K, E2L, E2M. Itseasiassa olen samasta paikasta tainnut lähteä aikaisemminkin. Ilman sähläystä siihen olisi mennyt 5 minuuttia vähemmän ja Turbo-vauhdilla varmaan 40 minuuttia.
Kaikki hienot hajuvesikaupat ohitettiin 😉

Vietnam-kirjan sana-osaa selatessa löytyi ”l^au d’ai” eli LINNA, salanimi Mariannelle terveisiä…

Hanoin koneessa taisi olla suurin osa eurooppalaisia, yllättävää, ajattelimme, että olisi ollut vietnamilaisia, joko euroopassa asuvia, tai muuten kotiin menossa.
Kone oli aivan täynnä, saimme vieruskaveriksemme vietnamilaisten vanhemman miehen. Muuten meni ihan kivasti, mutta ruuan jälkeen alkoi ähellyksellä, hampaiden imeskelyllä ja röyhtäilyllä säestettyä hampaiden puhdistaminen. Ällöttävää, Sipen piti laittaa kuulokkeet päähän kun istui siinä vieressä. Muistan, että olen kuullut tai lukenut (HITTO, täytyy saada automaattinen oikoluku pois päältä… nytkin luki ’olen kuollut’), että kaikki tuollainen kuuluu esim kiinalaisessa kulttuurissa kuvaan, mitä parempaa on ollut ruoka, sitä enemmän jälki-sähläysta: royhtaillaan, kaivellaan hampaita, ahistaan, pihistaan…

VIISUMI: Vietnamiin tarvitaan viisumi jos aiot olla enemmän kuin 14 vuorokautta. Matkatoimistot tarjoavat palvelujaan, mutta veloittavat siitä noin 35 euroa, minusta se on kohtuuttoman kallista, kun ajattelee, että itse viisumikin maksaa 80 euroa (80 euroa kuukauden viisumi ja 100 euroa 3:n kuukauden viisumi).

Ole tarkka viisumin voimassaolon kanssa, jos käyt esin Laosissa, sat viisumiin viikon maassaolo-luvan, vaikka sinull olisi Suomesta haettu kuukauden viisumi, jossa olisi vielä reilusti aikaa, muuttuu se viikoksi, ELLET SUOMESSA VIISUMIA HAKIESSASI OLE ILMOITTANUT X-MÄÄRÄÄ VIETNAMISTA POITUMISIA!

AJOKORTTI: Vietnamissa pitää olla yli 110cc tajettaessa VIETNAMILAINEN ajokortti, sen saamiseen menee noin 7 päivää ja se maksaa n 35 dollaria. Emme hae niitä, ei ole aikaa, joten välttelemme poliiseja, pidämme mopon papereiden välissä 50 dollaria lahjusrahana.

Poliisit eivät pysäyttäneet:-)

MOPO: Ajatuksena oli vuokrata moottoripyörät ja ajaa niillä pohjoisesta etelään, mutta vuokraaminen ei ollutkaan ihan helppo juttu Vietnamissa, etenkään oikean kokoisen moottoripyörän… Aikamme kaikenlaisia juttuja netistä luettuamme, huomasimme olevamme tekemässä kauppoja yhden Hanoilaisen mopo-moottoripyörä-liikkeen kanssa.
=> Olemme nyt maksaneet käsirahaa 50 dollaria per mopo ja kokonaishinta on 300 dollaria. Ei ihan ensiksi voinut uskoa, että jotain saa niin halvalla. Tämä 300 dollaria on vähän kovempi hinta, mutta mopojen pitäisi olla vimpan päälle huolletut ja niissä on lisävarusteena kunnon tarakat tavaroille, tai ne laitetaan kiinni kun tulemme paikanpäälle. Honda Win 110 CC, tuntuu tosi villiltä ajatella meitä ajamassa näillä. MUTTA kun ei koskaan voi tietää, jos vaikka tie loppuu sortuneeseen maastoon, vesi on vienyt sen… sen pystyy vaikka kantamaan, on se niin pieni.

Valinta oli onnistunut, joitain dolareita kului pikkukorjauksiin matkan päällä., kun mopot myytiin HCM:ssä, rahaa oli kulunut mopoihin 125 dollaria!

REITTI: Ai mikä reitti, on vähän jäänyt pintapuoliseksi kartan katseluksi, mutta onhan meillä lentokoneessa aikaa sitä suunnitella. Olemme katselleen vaikka millaisia, muident ekemiä, reittejä ja jostain kumman syystä kaikki lähtevät liikkeelle etelästä, Ho Chi Minhistä? Outoa, jotenkin vaan itse ajattelee, että täältä pohjoisesta etelään tietty. No ei täällä pohjoisessa talvi ole, 15-20 astetta plussaa, voi tulla vettä ja voi tuulla. Samoin alkumatkasta kun lähdetään etelää kohti ja mennään vuoristoon, voi olla viileämpää ja sataa…

Reittiä katsottiin herra Puhkin kanssa ja sitten matkan varrella randomina, eli miltä tuntui ja millainen tie… hyvin meni. Kartta tulee tänne nähtäväksi.