Yöllä oli satanut, vähän viilentänyt ilmaa, ihan hyvältä tuntui.

Päätettiin käydä aussibaarissa vielä aamupalalla, siellä oli listalla ihanan kuuloisia aamupaloja: kananmunaa, pekonia, PAAHTOLEIPÄÄ, ei ranskalaista hötösämpylää (hitsi kun alkaa jo kaipaamaan ruisleipää!) hyvää oli, saatiin vielä karttaan viimeiset ostospaikka-vinkit 🙂

Jpeg

Matka taittui hyvin, pikkasen ripeksi jossain välissä, mutta pilvet meni eri suuntaan kuin me, miellytävä ajokeli.

Liikennettä oli, etenkin rekkoja, varsinainen rekkaralli, oli niitä sen verran paljon ja vauhti hurjaa, että heikompaa olisi voinut hirvittää, ei saa jäädä käkäileen, minä dessä ja Sipe perässä, lähes tappi-tuntumalla (ettei eksytä), mutta kun pysyi mukana liikennevirrassa eikä himmaillut, kaikki meni hyvin!

Jpeg

Kaistoja maantiellä parhaimmillaan 6, molempiin suuntiin 3 autokaistaa ja mopoille ihan ikiomat ajokaistat, välillä oikein betonisella kukkalaatikostolla erotettuna. Ajoimme teollisuusalueiden läpi, kun mopoilla ei päässyt uudelle moottoritielle, mentiin oikein lossillakin!

Jpeg

Poliiseja oli matkalla, näimme varmaan viisi partiota, mutta meitä ei pysäytetty, kun ajoimme muiden mopojen kanssa samaa tahtia, siellä seassa. Kerran juuri ennen poliiseja vilkutettiin punaista lippua tien sivussa, tulkitsimme sen hiljennysviestiksi. Olimme lukeneet jostain, että tällaisilla paikoilla lainattiin pieneen hintaan kypäröitä, jotka sitten ratsian jäkeen sai palauttaa. Toisen kerran tien sivussa oli pitkä rekkajono ja poliisi viittilöi, mutta ei pysähdytty, emme tiedä viittilöitiinkö meille vai rekoille? Kukaan ei ainakaan lähtenyt perään 🙂

Ihan HMC:n keskustan lähelle tultaessa kaistoja oli jo 12! Voi sitä liikenteen määrää! Keran tehtiin väärä valinta, mutta sekin onnistutiin korjaamaan seuraavissa valoissa. Tätä liikennettä voisi kutsua hallituksi kaaokseksi, vauhti kova, AINA väistetään oikealta tulijaa, on sitten mikä tahansa! Sieltä tulijat eivät edes vilkaise, väistetäänkö heitä! SIELTÄ TULLAAN, ihan sama millainen vauhti on muulla liikenteellä, ihan sama paljonko on liikennettä.

Löydettiin perille, ihan ydinkeskustaan, hotellikadulle, mutta se hotelli, jota olimme katsoneet (katolla uima-allas), oli lopettanut, tainnut mennä konkurssiin… mentiin viereiseen, pikkuriikkinen parveke kadulle, 4. kerros, ei hissiä, kengissä ei saa kulkea rappusissa 🙂 mopot oven viereen, nostavat alakerran kauppaan kun laittavat sen kiinni. Yksinkertaista…

JpegJpegJpeg

Kiivettiin yläkertaan kamoinemme, kiva pieni kapea hotelli, on nää niin symppiksiä 🙂 Suihkuun ja kaduille…

Helvetillinen härdeli kaikkialla, mopoja aivan käsittämätön määrä joka paikassa, mutta täällä on myös autoja, itseasiassa aivan erilainen maailma kuin se mistä lähdimme (Ha Noi) tai missä matkallamme kuljimme, lpi Vietnamin… Leveät kadut, kaistoja, kaistoja, kaistoja…

Löysimme läheltämme mexicolaisen paikan, jotenkin taas veti pois aasialaisista ruuista 😦 en muista, olen tainnut aikaisemminkin sanonut, mutta mausteita täällä ei käytetä, ainoastaan chiliä, ei suolaa… kaipaan pippureita!

Käytiin vielä kiertämässä lenkki lähikaduilla ja kulmabaarissa olusilla, pällisteltiin katuvilinää. Mietittiin, että millä nämä autot kulkevat kun ei olla, tukehduttu pakokaasuun tässä kadussa kiinni olevassa pöydässä istuessamme… kaasulla? sähköllä? Ei kuitenkaan pyhällä hengellä 🙂

Kyllä uni maitti, vaikkei katu hiljentyn…