Aamulla ylös reippaasti, aamupala aurinkoisella terassilla, paikalliset ihmettelivät miten me voidaan istua auringossa? Pakko ottaa talteen viimiset säteet! Perus-aamupala, paistettua kananmunaa, vaalea hötöleipää…en muuten hetkeen syö valkoista sämpylää!

Mentiin uudellen kauppahallin, sama juttu, jos vain vilkaisitkin johonkin, oltiin sitä heti sinulle myymässä. Kun keksin etsiä trikoita, joissa on joku yksityiskohta, sain olla rauhassa kun sellaisia ei kenelläkään ollut. Hinnoissa on ilmaa, pitää tinkiä, ei millään jaksa. Muutamissa liikkeissä luki, että kiinteät hinnat, mikä selkeyttää huomattavasti, ostat tai et, ei mitään ”what’s your last price, maam?” ja perässä juoksemisia. Yksinkertaista, katso hinta, ostatko vai etkö…

Kierrettiin kaduilla todella pitkä lenki, katseltiin kaupunkia ja ihmisiä, oli katuja, joissa myytiin mopon osia, oli räätäli-katu, mopon satuloita -katu, juhlapukuja-katu, arabi-tyylisiä vaatteita -katu, astia-katu, huonekalu-katu…

Ihmisistä täällä HCMissä huomaa, että on selvästi enemmän syöty länsimaista ruokaa (pullukampia), pukeutuminen selvästi länsimaisenpaa, kielitaitoisempaa porukkaa, vaaleanpaa ihonväriltään, huomattiin mainoksista, että lähes kaikissa kosteusvoiteissa on valkaisevia aineita.

Ostetiin lentolaukut, lisälaukuiksi 🙂 me laitetaan ne ruumaan menemään, mennään koneeseen, niin kuin säännöissä sanotaan, yhden laukun kanssa.

Tästäkin asiasta voisi kirjoittaa kirjan, millaisia pakaaseja ihmiset ovat ihan pokkana tuoneet käsimatkatavaroina koneeseen! Vain yhden kerran olen nähnyt, että ei anneta tuoda kuin sen yhden laukun käsilaukun lisäksi, loput on kerätty häkkikärryyn ja viety ruumaan, pari kertaa olen matkalaukkujen ruumaan luovutuksessa nähnyt kun on pyydetty laittamaan lentokoneeseen menossa oleva laukku laatikkoon, joka on käsimatkatavaran max kokoinen (56x45x25cm) Punnitavaksi olen nähnyt muutaman joutuneen laittamaan ja maksamaan lisämaksua (saa tuoda max 8 kg per matkustaja). Sääntö: yksi laukku yläkaappiin + takki yläkaappiin + käsilaukku/läppäri/pikkureppu ed penkin alle jalkatilaan, yhteensä max paino 8 kg, busineksessa kaksi laukkua 🙂

Hauskin juttu minkä olen kuullut, on että joskus mennä vuosina Bulgariassa piti isompien ihmisten nousta vaa’alla tavaroineen ja maksaa lisämaksua, ihmisoikeus-aktivistit taisivat sen kieltää. Tosin jostain olen lukenut muutama vuosi sitten, että jossain päin maailmaa halpalentoyhtiöt ovat suunnitelleet sen käyttöönottoa, kun koneessa polttiaineen kulutukseen vaikuttaa suoraan kuljetettavan lastin paino, on se sitten tavaraa tai läskiä 🙂 Eli ostaisit kilohintaisen matkan 🙂 ovat myös suunnitelleet lyhyille lennoille seisomapaikkoja, mutta ne eivät menneet läpi, onneksi!

Käytiin ajoissa syömässä, saadaan pakata rauhassa, kaikki mahdollinen ruumaan, mahdollisimman vähän tavaraa käsimatkatavaraksi, helppo liikkua kentällä.

Hotellin pitäjä tilasi meille taksin, oli kiva vielä viimeisen kerran katsella kaupunkia taksin ikkunoista, hulinaa ja vilskettä, torvien toitotusta, vähän kaihoisasti mopoja, siellä mekin vilistimme muutama päivä sitten.

Kenttä oli helppo, eikä kauheita ruuhkia, tosin minä valitsin jonon, HITAIN JONO! Älkää antako minun valita jonoa, ei onnistu, valitsen aina hitaimman jonon, ihan mikä jono tahansa, valitsen väärin 😦

Koneeseen saatiin viereen pieni vietnamilainen mummo, jota sitten neuvottiin viittomakielellä kun yhteistä kieltä ei ollut, minnehän mummu oli menossa? Me nukuttiin monta-monta tuntia, heräsin välillä siihen, että kirpeä tiikeripalsamin haju tuli nenään ja silmiä kirveli. Mummu levitteli sitä kaulalleen, hiusrajaan ja naamalleen, Sipe veikkasi, minun kirvelyn johtuvan siitä, että mummu taisi laittaa minunkin naamalle sitä. Mummu tilasi aina saman ruoan kuin mekin, mutta sai aina vietnamilaisen annoksen, jotenkin kornia stuerteilta (vai mitä ne miespuoliset lentoemännät on?) no, sa ttoihan se olla, että kokemuksesta tietävät, että ne länsimaiset ruoat ei olisi mummolle uponneet, jugurtti ainakin jäi maistamisen jälkeen syömättä.