Eilen kun ajettiin bärrät hotellin alla olevaan talliin ja tänään kun ajoimme ulos kaupungista, saimme kaiken toiminnan pysähtymään, KAIKKI seisoivat paikalleen jämähtäneinä ja tuijottivat. Äänet kulkivat kadulla ja pihoilla ja kongeissa, seinästä seinään kaikuen, aika moinen murina…

Bensa on ollut Itävallassa Sveitsiä halvempaa, kohta siirrymme Tsekkien puolella ja halpenee lisää, noin 1,20 euroa.

Ajelimme jälkeen joen vartta, nyt pienempää, tämä on ehdottomasti suositeltava reitti! Joki virtaa kohti kaupunkia, kymmeniä ja kymmeniä kanootteja ja kumiveneitä liikkuu virran mukana kohti kaupunkia, osa meloo hiukan, mutta suurin osa vain ajelehtii ja porukka lekottelee ja nauttii auringosta. Varsinaista kalja-kelluntaa! (Ei näy kauheasti kaljoja) Vantaanjoessa järjestetään kaljakellunnat joka kesä, tapahtumalla ei virallista järjestäjää, kaikki tulevat mitä mielikuvituksellisimmilla tekeleillä ajelehtimaan jokeen. Kellunta päättyy Vanhan kaupungin lahdelle.

Tsekeissä ei kauheasti puhuta kieliä, tämä Chesky Krumlov on poikkeus, siellä kun käy paljon turisteja. Japanilaiset ja muut aasialaiset ovat löytäneet tämän kaupungin, niitä on suurin osa turisteista. Näkyy myös amerikkalaisia. Edelleenkään emme ole törmänneet suomalaisiin 🙂

Český Krumlov on pieni kaupunki, tunnetaan hienosta arkkitehtuuristaan ja vanhasta kaupunginosasta, joka on Unescon maailmanperintöluettelokohde.

Český Krumlovin linna Vltava-joen rannalla on goottilaista tyyliä ja sen rakentamisen aloittivat vuonna 1250 Krumaun veljekset. Suurin osa vanhasta kaupungista on 1300–1600-luvuilta ja edustaa gotiikkaa, renessanssia ja barokkia. Vanhankaupungin ydinalue on joen hevosenkenkämutkassa linnaa vastapäätä. Kommunismin kaudella vanha kaupunki pääsi rapistumaan rauhassa, jotain hyvää siinäkin. Nyt kunnostettu ja kunnostetaan koko ajan lisää. Pinokkion seikkailut ja Hostel elokuvat on kuvattu täällä.

Hyvää ruokaa, ravintoloita on paljon.

Edullisia majapaikkoja löytyy vaikka kuinka paljon. SUOSITTELEN!

Päivät eivät eroa toisistaan tällaisella reissulla, nytkin tähän asti lähes kaikkina päivinä on ollut TOSI kuuma, ajettu hupparissa, vaikka olen sen itseltäni kieltänyt…

Näin kesällä täällä on pyöräilijöitä, itse asiassa, niitä on ollut ihan helkkaristi täällä Alpeilla, ihan yhtä uuvatteja pyöräilijöitä kuin Suomessakin, ajavat kaksi vierekkäin ja ihan selvästi eivät tajua tekevänsä sitä henkensä kaupalla, tiukoissa tilanteissa ei ole mitään mahdollisuutta väistää. Ajavat alamäessä järkyttävän lujaa, yksissä tiukoissa kurvissa meidät ohitti yksi pyöräilijä, hyvä, etten saanut sydäriä, kun se aivan äänettömästi tuli rinnalle, pienikin sivuliike minulta, niin ”makarooni” olisi lentänyt (vai pitäisikö sanoa spagetti, kun oli sellainen laiha luikero).

Suomalaiset pyöräilijät eivät osaa poliisin mukaan liikennesääntöjä, ajavat poikkeavan kaistan yli surutta, vaikka autoilla on vain jalankulkijoiden väistämisvelvollisuus, pyörä kun rinnastetaan samaan suuntaan kulkevaan autoon, vaikka ajo paikka on jalkakäytävän yhteydessä. Pyöräilijöitä on ruvettu sakottamaan ja maksattamaan niillä autojen kolhut.

Täällä näkyy myös urheiluautoja, katot pois vedettynä, eilen nähtiin pari porche-ryhmää, molemmissa oli n. 10 autoa, jännä ajatus tuollainen kimppa-ajelu, no mikä ettei 🙂 Asuntovaunuja eikä asuntoautoja ei näy oikeastaan yhtään, olisin olettanut, että niitä nimenomaan olisi paljon liikkeellä täällä, kun hotellit ovat kalliita.

Maisemat ovat hienot, mutta eivät niin näyttävät kuin aikaisempina päivinä, metsiä, kallioisia korkeita mäkiä, harvakseltaan taloja. Tonava, jota tie nyt seurailee, on vaatimattomampi kuin Rhein, jokunen risteilyalus liikkuu hissukseen. Uimarantoja on, virtaus selvästi vaimeampaa. Tien nimi on Romantikstraße(romanttinen tie) onhan se kaunis kieltämättä.

Dürstein on aivan pikkiriikkisen kaupunki korkealla kielekkellä, tie menee alta tunnelissa. Yksi kapea katu, jonka varrella kauppoja, hotelleja ja huoneita vuokraavia taloja. Söpöä. Kolkuttelimme ”zimmer” ovia, kukaan ei avannut, on muuten tosi tyhmää, etteivät laita vaikka TÄYNNÄ-kylttiä, jos eivät halua häirittävän.

Hotelli, josta saimme huoneen, löytyi ja emäntä kertoi heti, että heidän tyttärensä on opiskellut Oulussa viestintää ja ITC-teknologiaa. Mukava herra ja rouva hotellinpitäjinä, jotenkin niin vanhan aikaista, tulee mieleen Agatha Christien kirjat.

Suihkuun ja kaupungille, APUA, kaikki paikat kiinni, vain kolme ravintolaa enää auki. Äkkiä syömään. Mikä pettymys, lähes kaikki turistit kadonneet myös, päivä vierailu -paikka ihan selvästi.

Toinen pettymys oli ruoka (tai tietämättömyyttäni), tilasin salaatin, ”otan vain jotain kevyttä”, sain lautasellinen salaattia, mikä ui etikassa, päällä korppujauho-kuorrutettuja, uppoavassa kypsytettyjä kanafileitä, kolme kynnen kokoista paprikan palaa. Ei pysty syömään, en halua. No ehkä juustokakku-jälkkäri, torttu-sana olisi pitänyt vihjata lehteilevästä voitaikinasta, ei ollut kakkua, vaan torttuja, ei ollut juustoa, vaan jotain töhnää. Tulipahan syötyä kevyesti.

Ruoan jälkeen käveltiin ja katseltiin ylhäällä oleville linnan raunioille ei kiivetty. Huomattiin yhden terassi-ravintolan seinässä lappu, että menee kiinni klo 22.00. Täällä ei rillutella edes lauantaisin.

Kaupunki on hieno, katsomisen arvoinen, poikkea päivällä.

Itaaliaa… tämä uinuva pikkukaupunki on kuin Mafia-elokuvasta, illalla ei näkynyt ketään missään (paitsi jokunen eksynyt turisti) ja aamulla, mammoja menossa torille, ukkoja notkumassa talon kulmilla…

Jatkettiin matkaa edelleen pienempiä teitä, vuorten välissä puikkelehtien. Yhdestä kylästä saatiin sopiva ruuvi+mutteri Jn seisontajalkaan, nyt voi parkkeerata muuallekin kuin jalkakäytävän reunakivetykselle.

Brätkiä on liikkeellä paljon; italialaisia, itävaltalaisia, saksalaisia, muutamia tsekkiläisiä ja belgialaisia, suomalaisia ei ole näkynyt meidän lisäksi muita. Traikkeja on näkynyt ihan letkoiksi asti, selvästi täällä suosittuja, hm hm. Olisi pitänyt kyykkäreiden määrästä arvata, että kohta kiivetään…

Lähdettiin nousemaan ylöspäin, eilistä leveämpää tietä kylläkin, noustiin ja noustiin … tietulli, 24 euroa per pyörä! Mikä hinta, tässä on rahastuksen makua, toisaalta, näillä hinnoilla varmaan pystytään tämä tie pitämään kunnossa. Kaupan päälle sain linnunpaskat tankille, kun katoksessa oli linnunpesä, onneksi ei tullut vaatteille.

Tämä reitti on, jos mahdollista, eilistä hulppeampi, nousee ylemmäksikin. Nämä maisemat, VAU. Ihan korkeimmalle huipulle ei menty, sillä tie-osuudella näyttivät kyykkäritkin liikkuvan hitaasti, ei olisi tainnut meidän möhköt taipua. Täällä näkyy huomattavasti enemmän myös customeita, liekkö reitti sellainen, että se oikaisee jostain johonkin, vai vain maisemien takia täällä.

Laskeuduttiin pieneen kylään, mikä ihan selvästi elää tällä vuoristoreitti-turismilla, jopa panostettu lasten leikkipaikkoihin. Turistibussillinen Israelilaisia parkkeerasi viereen ja heti sieltä yksi mies tuli tuijottelemaan Jn matalaa brätkää, tenttasi kaikenlaista ja lopulta pyysi lupaa testata istumista. Kestääkö jalka 😦

Yöksi Zell am Seehen, paikka on täynnä pikku hotelleja, itse kaupungin keskusta on pieni, muutama katu. Tämäkin on laskettelupaikka, rinteet kuulem

Yksi silmiinpistävä asia Itävallassa on nämä junat, niitä on kaikkialla, täälläkin rata menee ihan keskustassa, yksitaso-liittymiä lähes kaikki, myös kävely tapahtuu raiteiden yli. Itävallassa ei yliholhoamista, ei varmaan paljoa kolareita eikä kännisten junan alle kävelyjäkään.

Tässä jumalallisen hienossa paikassa olevassa ****-hotellissa ei toiminut wifi huoneessa kuin aamulla 6.00-7.00 (ei illalla 20.00-23.30), tästä kun huomautin hotellin johtajalle, hän muka hämmästeli, näki ihan selvästi, että paiskaa puhui, tiesi homman, sanoi, että tässä ravintolassa toimii. Johon oli pakko sanoa, että lupasitte sen toimivan myös huoneessa, tutkimme asiaa, vastasi ukko närkästyneenä. PAKKO JATKAA, ettei auta minua, johon ukko, eikö hotellihuoneissa nukuta… voihan paska, mikä asenne, hotelli Traubea en siis suosittele! Hotel.com ja nämä muut buukkaus-sivustot ovat hyviä näiden kommentoimis-mahdollisuuksiensa ansiosta, hyvässä ja pahassa.

Siellä Rüdesheimissä olleiden hotellien nettisivuilla sanottiin rehellisesti, että wifi toimii respan läheisyydessä, ei huoneissa, oikea tapa toimia 🙂

Jatkettiin matkaa Itävallan Alpeille, mitkä maisemat, näitä ei saa tallennettua kameraan, nämä on itse nähtävä. Välissä vaihtui maa Italiaksi. Olen ollut näillä Alpeilla aikaisemminkin mutta samat fiilikset nytkin, jumalallista! Lumihuiput näkyy ja lunta tien varrella. Korkein paikka oli 2509 m, Timmelsjoch – Passo Rombo, Itävallan ja Italian rajalla, lämmintä siellä oli 7℃.

Tie luikerteli välillä vuorten välisissä solissa ja kiipesi ylös kohti huippua vuorten rinteitä pitkin, todella tiukkoja kurveja, pinnejä, välillä sisä-kurvit niin tiukkoja, että piti kieli keskellä suuta vääntää kaikki mitä väännettävissä on, että selvisi kurveista. Ei heikko hermoisen hommaa! Aivan muutama customi-brätkä näkyi, 99,9% oli kyykkäreitä, siellä ne singahtelivat ohi, osa todella lujaa, huh, en tiedä uskaltaisinko enää… meidän brätkät tosiaan tarvitsivat sitä-kurvissa koko kaarteen taipuakseen kurvissa, oli välillä mentävä ykkösellä. Alas menot olivat vaikuttavia, välillä tuntui, että ajat suoraan rinteeltä alas, ei näy mitään, kaiteet olemattomat, tie kapea, suorallakin kahden auton kohtaamiset olivat haasteellisia, ne brätkällä helpompia.

Pinneiksi/neulansilmiksi sanotaan niitä 360˚ kurveja, eli kun käännytään täysin takaisin tulosuuntaan.

Kun oltiin laskeuduttu laakson pohjaan Sant Leonhard, oltiin tulkittu karttaa niin , että nyt sitten pieni nousu ja mottarille, mitä vielä, toinen lähes yhtä korkea vuori! Noustiin Italian puolella 2 km korkean vuoren yli, samat temput, tiukat kurvit, upeat maisemat, ohi suhahtelevat kyykkärit… lopulta laskeuduttiin alas Sterzing Vipitenon kaupunkiin ja todettiin, että katsotaan majapaikka täältä, lähes 300 kilometriä sirkus-temppuja riittää tälle päivälle. Kiva majatalo löytyi, vielä kohtuu hintainenkin ja saimme vielä aidot Italialaiset pizzatkin. Ä-lyt-tö-män hyvää!

Majapaikkaan kävellessämme törmäsimme Molokin kitoihin, eikö se ole suomalainen? Vieressä oli myös ”imu-roskakuilu”, eikö sekin ole suomalainen keksintö? Täytyypä tarkastaa netistä, korjaan tähän kun saan selville.

Mielyttävä ilma, vähän kun väsytti, kaipasi jo pitkiä hihoja…

Yöllä oli mieletön myrsky, satoi pingispallon kokoisia rakeita, onneksi mopot olivat katoksen alla, HUH, sadetta jatkui aamuun. Liikkeelle lähdimme 11.00 jälkeen, näytti siltä, että saattaa tulla vieläkin kuuroja, joten sadekamat niskaan.

Ajeltiin upeissa Sveitsiläisissä maalaismaisemissa, tutun näköisiä taloja, niin perinteisiä. Järkyttävän korkeilla rinteillä lehmiä kävelemässä ”hyllyillä”, sellaisia 20-50 cm leveitä, pellot kun ovat niin kaltevia, etteivät ne muuten pysty liikkumaan. Heinän nimittäminen ja kerääminen on tosi villin näköistä! Kuinkahan usein sieltä kieritään alas? Mutkittelevia vuoristoteitä, pakko välillä pysähtyä vain katselemaan.

Lämpötilat Suomen kesän kaltaiset, 25℃, sadekamoissa tulee lämmin.

Ihan Sveitsin ja Itävallan rajan lähellä olevassa kaupungissa oli HD-kauppa, jossa poikkesimme, oli todella paljon sellaista kamaa, mitä ei aikaisemmin ollut nähnyt, mutta kallista, Sveitsiläisellä hinnoittelulla tietty. NYYH parit kuvat ja kotina netistä etsimään…

Itävallassa oli tuo motari-tarra fiksummin toteutettu kuin Sveitsissä, täällä sai ostaa 5 päivän tarran 5 eurolla, kun Sveitsissä piti ostaa 2015-tarra, mikä maksoi 48 euroa, no nyt on taas tarroja tankissa, aikaisemmat poistettiin tankin maalauksen yhteydessä.

Sveitsin säännöt: kansalaisuutta voi hakea kun on asunut maassa 10 vuotta, taisi olla vielä samassa osoitteessakin, puhuu saksaa ja tilillä/omaisuutta 500 000 euroa. Helpottavia tekijöitä on muutama esim raha:-)

Itävallan huoltoasemalla oli vempain, millaiset ei oltu ennen nähty: auton sisämattojen pesuri, matto työnnettiin masiinaan ylhäältä, ylös-alas, vedettiin ylös-alas ja puhdasta! WAU ja kaiken lisäksi ilmainen, sijaitsi autojen itsepalvelu-pesupaikalla.

Aivan Sveitsin veroisia ovat maisemat, maa on huomattavasti edullisempi elää, paljon en maasta tiedä, mutta jotenkin on sellainen sisäänpäin kääntyneen maan muistikuva.

Yöksi ajettiin korkealla rinteellä sijaitsevaan pieneen kylään, josta hulppeat näkymät alapuoliseen kaupunkiin. Siellä me sitten istuimme hotellin terassilla katselemassa pimeässä valoja ja juomassa oluet ennen nukkumaan menoa.

nettiyhteys ei toiminut, ärsyttää jos luvataan ja sitten ei toimikaan, voisi olla rehellisiä…

Aamulla ylellinen aamupala, Graham oli hakenut meille myslit ja Croisantit. Mysli aivan ihanaa, tällaista en ole nähnyt Suomessa.

Pesukone päälle ja relaamaan terassille. On kuumaa, ei jaksaisi tehdä mitään…

Lähdettiin Zugiin päiväajelulle, käytiin J:n firman yhdellä päämiehellä, se kun oli tässä nurkilla. Käytiin myös tsekkaamassa Zugin vanha kaupunki, ei iso paikka, mutta hienoja taloja. Täällä näkee kaikesta, että maa on varakas, etenkin tämä Zugin ympäristö, aivan mielettömän hienoja taloja, perinteisiäja moderneja lasiseinäisiä. Paljon rinteillä, niitä kun riittää, osassa on varmastihissitkin, kun ovat niin korkeita. Kallista on, ei ihanihmeellinen talo, kun hinta on jo 1,5 miljoonaa euroa.

Pakolliset juomat terassilla ja takaisin kyläpaikkaan. Rino, berninpaimenkoira-herra, 52 kg, näytti meille talon parhaa paikan, ala-aulan kivi-lattian, sinne me mentiin kaikki kolme makaamaan, AAH. Uutisissa kerrottiin, että on tehty Sveitsin lämpöennätys, 39,7℃ varjossa, katsottiin mittaria lähes samaan aikaan ja terassilla oli 44,4℃. Me taidetaan olla ”ääri-olosuhteiden” kerääjiä, puolitoista vuotta sitten Uudessa-Seelannissa oli vuosisadan kylmin kesä.

Rinon kanssa takapihalla touhutessa huomasimme, että myrsky alkaa lähestyä, illaksi ja yöksi on luvattu todellista kesä-myrskyä. Täällä sää-muotoiset ovat nopeita, ihan upeasta auringonpaisteesta voi muuttua kaatosateeksi tai myrskyksi.

Sveitsissä kaikki koirat joutuvat käymään koirakoulun, kokeissa: vierellä kävely, syötti/ei saa häiriintyä, kun on käsketty olemaan paikalla, ei saa karata minnekkään, täytyy osata kulkea sivulla, kakara saa luvan kanssa … Sveitsissä on kaupungeissa julkiset koiran kakan keräyslaatikot, joissa on omat pussit. Jos jäät kiinni siitä, että et siivoa koirasi kakkoja, menetät koiran. Sama Helsinkiin!

Isäntäväki kotiutui ja teki meille upean illallisen, ihania Sveitsiläisiä herkkuja ja grilliruoka, on kuulemma lähes mahdotonta löytää kaupoista ulkomaalaisia elintarvikkeita, kaupoissa on oikeastaan vain lähiruokaa, hienoa.

Upeaa istua  illalla täysin pimeässä, lämpimässä, MIELLYTTÄVÄN lämpimässä, 28℃. Ollaan niin maaseudulla, että ei kuulu mitään.

Sveitsin säännöt: 3) Ollaan tiukkoja laittomien siirtolaisten kanssa, jos palkkaa sellaisen ja jää kiinni, joutuu itse ulos maasta. 4) Jos saat työttömyyskorvausta, sinua häiritään lähes päivittäin, joudut hakemaan määrättyjä töitä (työttömyysaste 3,1%), työ otettava vastaan, tai korvaus loppuu., maksimi kesto 2 vuotta, sitten ei tule mistään centtiäkään, ei mitään avustuksia. Taisi olla myös niin, että on Es in the lifestime. 5) Lasinkeräykseen ei viedä tavaraa sunnuntaisin (kilistely) 6) Nurmikkoa ei saa leikata 12.30-14.00.

Minulle sopisi 🙂

Mopot olivat olleet hotellin nurkalla kadun varressa, kun hotellin parkkihallin tunnistimet eivät tunnistanut niitä, tämä ongelma on hotellilla tiedossa, ei välitetä, motoristit ei ilmeisesti ole tärkeitä asiakkaita, ei muuta kommenttia kuin ”voi voi…”

Onnistuttiin ajamaan kaupungista ulos yhtä näppärästi kuin kaupunkiinkin, ei jouduttu ajamaan isoja motareita. Jännää, että näin isoon kaupunkiin tulee lähes keskustaan asti ns maaseututie. Taas siis pienemmille teille, kivaa ajella 80-100, katsella maisemia, ei ruuhkaa, pari tietyömaata. Tasaisin väliajoin juomatauko, letkeää menoa, mutta kuumaa… vähän niin kuin Easy Rieger -leffassa, ei reittisuunnitelmia…

Euroopan suurimmat vesiputoukset tsekattu: Schaffhausenissa Reinin vesiputous, leveyttä 150 ja korkeutta 23 metriä.  Hyvä turistinähtävyys sikäli, että vesiputous ei ole koskaan kiinni! Eikä sisäänpääsymaksua, nykyään kun kaikkialle maksaa. Miellyttävää olla veden ääressä ja vähän tuulee.

Päätettiinkin ajaa sitten ku jo täksi illaksi Zugiin, Kittyn luo, ollaan jo niin lähellä. Yllättävää, Sveitsissä on pienemmät tiet ihan selvästi huonommassa kunnossa kuin Saksassa, nuo motarit ovat tietenkin hyviä, leveitä ja monet tunneleissa kilometri-tolkulla. Sivuteihin ei näköjään panosteta.

Tämä kyläpaikkamme on Zugista 10 km päässä, Menzingenissä, korkealla: upeita maalaismaisemia, lehmiä, lampaita. Sveitsi on kaunis maa, ei voi mitään, että vähän jopa käy kateeksi.

Perillä suihkuun, olut, ulos terassille, ihanaa…

Sveitsin säännöt: 1) klo 22.00 hiljaisuus, edes omalla pihalla ei saa pitää meteliä. 2) Roskat lajiteltava tarkasti, roskapussit maksullisia, eri roskille eri värisiä pusseja, muita ei saa käyttää, tai löydät pussin ovesi takaa.

Sveitsissä tupakoimaan tosi paljon, keuhkosyöpä on kuolemansyistä yleisin verisuoni-sairauksien jälkeen. Naisten tupakointi on tosi yleistä… siitä ollaan huolissaan. Kuulemma ihan viime vuosiin asti on kadulla tarjottu ”maistiais-askeja” ilmaiseksi. Silmiinpistävää oli myös huoltoasemien jätti-valikoimat.

Hahaa, onpa lämmintä, taas ajoa polttavassa helteessä, mutta kuitenkin parempi kuin kylmä, nyt annoimme periksi periaatteellemme, pelkillä huppareilla ajoa Stuttgartiin, ei baanalla.

Luikertelimme taas maaseudun halki pienempiä teitä, Saksassa on todella suuret maanviljelys-alueet, peltoa, peltoa, PELTOA… paljon pieniä kaupunkeja, söpöjä taloja, pääsisipä katsomaan sisälle, aika moni talo on vanha, villi veikkaus, 1700-1800-luvuilta (joissain vuosiluku seinässä). Isoja taloja, niissä asuu useimmiten 3-sukupolvea, mitenköhän se onnistuisi suomalaisilta? Ilo ajella, kun tiet on hyvässä kunnossa ja HUOM, näillä pikkuteillä ei ohitella törkeästi, vauhti on maltillista, lähes rajoitusten mukaista. Myös sellaisen  huomasin, että muut autot häviävät kylän/kaupungin kohdalla, vain me jatkamme, täällä ei yleisesti ajella pikkuteitä, mennään heti kun mahdollista, baanoille.

Moottoripyöriä näkyy liikenteessä; kyykkäreitä ja customeita varmaan yhtä paljon. Taitaa olla niin, että lähes kaikki kyykkärit on niitä ”peltilaatikko”-bemareita ja kuskilla harmaat coretex-asu, kahta harmaata yhdistettynä. Muotia?

Kuumaa on, ihan mielettömän kuumaa, jossain näkyi mittareissa 42℃ ja 43℃, tämä on tappavan kuumaa, oikeasti pistää miettimään, että saako jo lämpöhalvauksen kun on tunti tunnilta tällaisessa kuumuudessa. Meillä kuumuutta lisää vielä se, että istutaan ohuella satulalle tuli-kuuman öljysäiliön päällä ja jalan vieressä pakoputket hohkaa punaisena. Juotu monta litraa: mehua, vettä, mineraalivettä, kaljaa, olo on kuin ilmapallolla, sormet paksuina, silmäpussit roikkuu ja naama aivan kirkuvan punainen. Ei voi kuvitellakaan, että menisi minnekään ihmisten ilmoille, no onneksi kukaan ei tunne.

Stuttgartissa hotellin valinnassa tärkeintä oli ILMASTOINTI, vähän siitä joutui maksamaan, mutta oli se niin ihanaa nukkua lähes ”normaalissa” lämpötilassa, minulla kun makkarissa on normaalisti max 19℃.

Voihan hirsi, mikä pettymys, kun Mersu-museo ei ole auki maanantaisin, olisi pitänyt muistaa, että Euroopassa monet paikat on kiinni maanantaisin. Kannattais tsekata etukäteen.

Testattiin metro, mentiin muutama pysäkkim jotta päästiin vanhaan kaupunkiin syömään, no vanha kaupunki, muutama vanha kivitalo, kiva iso keskus-puisto, ympärillä ravintoloita ja paljon ihmisiä. Hyvää ruokaa tietty, testattu saksalainen perinne-ruoka ”Spätzle”, nuudeleita kolmella juustolla, tuhti annos, vaikka näyttikin pieneltä. Sieltä sitten tassuteltiin hotellille, kuumaa edelleen, 22.00 vielä 36℃.

Reissun lämpöennätys 42℃, todellisuudessa oli varmasti mopon päällä 50℃. En muista koskaan ajakseni näin kuumassa.

Aamupala ja mopojen siirto toiseen hotelliin… hitsi, kun ei heti uskaltanut varata huonetta kahdeksi yöksi, ei tiennyt millainen paikka tämä on. Uusi hotellimme on myös hieno, vanha, kallis, aamiaisella, wifillä ja parkkipaikalla. No kallis ja kallis, 104 €, kaikki riippuu puhujan lompakosta, minulle kallis, kun en millään viitsisi maksaa siitä, että säilytän siellä tavaroitani ja nukun yö-sydämen, en vietä siellä aikaani.

Edellisen hotellin pihalta lähdettäessä, sain raikuvat aplodit hotellissa asuvilta eläkeläis-miehiltä, eivät olleet tainneet nähdä naista (ainakaan tällaista ”vähän varttuneempaa”) ajamassa näin isolla brätkällä, tankki kun tekee siitä vielä isomman näköisen ja ne äänet! Sisäpihalla taisi ikkunat helistä.

Kuumaa, täksi päiväksi luvattu 39℃, joten risteily on hyvä vaihtoehto. Näitä risteilyaluksia seilaa tätä Rheiniä älytön määrä, osa tulee Rotterdamista asti ja menee Sveitsiin saakka, ei taitaisi meikäläisellä hermo riittää 14 päivää killua tälläisellä edestakaisella matkalla. Hinta tuollaiselle matkalle on 800-1200 €. No siellä me sitten killuimme 6 tuntia, josta vikassa satamassa 1,5 tuntia. Laivassa istuimme edessä olevan komentosillan takana/sivulla, tosi hyvä paikka, siitä näki hyvin eteenpäin koko ajan ja oli paahtavalta auringolta suojassa. Hitsi, että on kuuma!

Rheinin varrella on paljon linnoja, tällekin lyhyelle osuudelle niitä osui 10, enemmän ja vähemmän suurta ja hyvä kuntoista. Kunnat (tai mikä se Saksalainen vastaava on) omistavat monet niistä, vähemmän yksityisomistuksessa, ei yksityisellä riitä rahat linnan ylläpitoon ja kunnostukseen. Jokunen näistä toimii hotellina. Saksassa on ?? linnaa, Suomessa taitaa olla 5-6? Turun linna, Savonlinnan linna, Suomenlinnan linnoitukset, Mustion linna, lisäksi muutama muu raato.

Laivalla oli muutama suomalainen muikkis, taisivat matkustaa yhden sataman välin, jännää kuinka suomalainen tunnistaa suomalaisen, näöstä ja aksentista. Taisivat  olla kielikurssilla.

Ennen syömään menoa, kiertelimme kaupungilla, ei ole iso paikka, täynnä hotelleja ja  ravintoloita, oliskohan niitä enemmän kuin asuintaloja, ei ihan. Nyt on maistettu paikallista viiniäkin ja hyvää on. Myöhemmin illalla oli isot ilotulitukset, kaupunki Reinin varrella, toinen toisensa jälkeen lähettää raketteja taivaalle. Me odottelimme ja odottelimme ja kun se viimein alkoi, eteni se niin hitaasti, että osa lähti jo pois. Niin kävi meillekin, olimme menossa jo hotellille kun alkoi taas paukkua, ei muuta kuin äkkikäännös ja katselemaan, toisen kerran sama juttu, ilotulitus alkoi taas kun olimme jo hotellissa.

Ihan hauska laiska päivä ilman mopoilla 🙂

Aamupalalle, kamat kasaan ja liikkeelle. Matka alkoi Louisissa käynnillä, ei ollut kummoinenkaan, eli ihan pieni kaupunki-kauppa, öljy löytyi, mutta kevyttä takkia ei, tai löytyihän sellainenkin, mutta kun mä en kertakaikkiaan niitä tyttö-kukerruksia siedtä, ei minun juttujani, eli jäi ostamatta, olisi ollut edullinen…

Ajettiin Kölnistä ulos isompaa tietä ja n. 30 kilometrin jälkeen lähdettiin seuraamaan Rheinin rantoja, tie 42 menee sitä pitkin, välillä isompana ja välillä pienempänä. Yhdessä ”isompana tienä”-kohdassa (2-kaistaa) yksi Kyykkäri säikäytti meidät pahanpäiväisesti hirveällä ohitus-hyökkäyksellä, puntit heiluivat, kun jätkä veti niin läheltä…

Mielettömän hienot maisemat, en ole vastaavaa Saksaa ennen nähnyt, rannat nousivat molemmilla puolin Rheiniä viinitarhoiksi,  yksi Saksan viini-alueista. Todella kaunista aluetta, suosittelen. Joessa liikkui kymmeniä proomuja, lastattuna kymmenillä konteilla tai jollain muulla: kaasua, hiiltä, mitä milloinkin… risteilijöitä lipui tasaisin väliajoin, isoja botskeja, bussit odottivat satamissa, ilmeisesti aina välillä viikollakin maistiaisille.

Hauskoja pieniä kyliä tasaisin välimatkojen, koristeltuja ristikko-taloja, joissain näkyi vuosilukuja, 1750 ainakin jäi mieleen. Millaistahan sellaisessa on asua? Onkohan niihin tehty kaikki nykyajan mukavuudet? Varmaan juokseva vesi ja sisävessa… olisi kiva nähdä.

Kuumaa on ollut kyyti TAAS, 38℃ tänään, täällä on helleaalto!. Jotenkin ihan epäinhimillistä, mutta mieluummin helle kuin vesisade…

Oltiin varattu matkan varrella huone Rüdesheim am Rhein -nimisestä kylästä, oikein vanhasta hotellista, upea, talo oli jostain 1700-luvulta, tämäkin osa missä ollaan, on jostain 1800-luvulta, Kylppäri remontti ihan just. Vanhan ajan hotelli, tarjoilijatkin ravintolassa pukeutuneet.

Majottauduttiin hotelliin ja kysyttiin toista yötä, mutta ei onnistunut, harmi. Päätettiin lähteä katsomaan muita hotelleja, jos vaikka saataisiin la-su yöksi paikka, voitais käydä joki-risteilyllä.

Hotelli löytyi onneksi, suosittu paikka, joten hinnat sen mukaiset, 104 €. Parkkipaikka ja aamupala kuuluvat hintaan.

Täällä oli oikeita Saksalaisia ravintoloita, meno sen mukaista, joka ravintolassa soittamassa jonkinlainen bändi, kilpa-soitantaa, naapuri ravintolan musiikki soi läpi, kakofoniaa, saatoit kuulla kolmeakin bändiä yhtä aikaa. Siis kitaristi ja hammond-urut, ihan kuin Pirkka-Pekka Peteliuksen ketsissä.

Kellot soivat tasatunnein jonkinlaisen sävelmän, väliin puolen aikamerkki, huh hun, meteliä riitti. Kaksi pulua oli ottaneet majapaikaksi yhden kellon, niiden on pakko olla kuuroja, eivät ne muuten voi tuollaisessa paikassa istua.

Syötiin, juotiin ja maistettiin Saksalainen erikoiskahvi, Rüdershaimen: konjakin tyylinen Asbah liekitettiin sokerin kanssa kupissa ennen kuin päälle kaadettiin kahvi. Hyvää oli.

Kello 22.47 lämpötila oli vielä 30℃, täällä se on jotenkin kuivempaa kuin etelässä, siellä on kosteanpaa, tekeekö se siitä helpomman sietää…

Majapaikka: hotelli Lindenwirt, Rüdesheim am Rhein. 82,00, SIS ap

Ylös 8.00, olin ollut jo tietty hereillä jo kauan  🙂

Aamupala ja pakkaus, juteltiin Hilden kansa ja kerettiin vielä näkemään Fannikin. Neidillä tosiaan näytti kaikki olevan kunnossa, hyvä mieli jäi, ei tarvitse miettiä….

Ajeltiin pieniä tietä kohti etelää, oli suunniteltu, että mentäisiin Kölniin. Tiet olivat niin pieniä, että ei tunnistettu niitä netistä tai kartasta, jokunen kilometri arvailtiin, mutta kun oli niin sika kuuma, ei kauheasti jaksanut lukea karttaa tai tavailla kylttejä, joten loikkasimme Kölniin menevälle motarille. Viimeiset kilometrit mentiinkin Heron (se Nokian karttaohjelma) opastuksella hotellille.

Baanalla ajaminen on tosi tylsää, keskitytään vain ajamiseen, ei katsella maisemia, ei siellä kyllä niitä katseltavaa olekaan. Siirtyminen paikasta toiseen. Muutama brätkä meni ohi, mutta aika vähän niitä näkyi liikenteessä.

Hotelli oli ihan keskustassa, IHAN. Tietenkään näillä hotelleilla ei ole omaa parkkipaikkaa, ohjaavat käyttämään parkkihalleja. No kun huone ei ollut kallis, ei tuntunut 21 euroa parkkipaikasta pahalta. Saksassa yleisesti hyväksytään se, että 2 brätkää on samassa ruudussa, maksetaan yksi maksu.

Suihkuun ja kaupungille, mieletön tuo Kölnin tuomiokirkko! Uskomatonta piperrystä, todella korkeat tornit… Suklaamuseoon ei keritty, oli mennyt jo kiinni. Saksassa paikat eivät ole kauhean myöhään auki, n. 17.00 asti, viimeistään 18.00 menevät kaupat kiinni, Lidliä lukuunottamatta. Terassilla tarjoilijaa nauratti kun J kirjoitti postikortteja, kuulemma nostalgista, nykyään kukaan ei enää kirjoittele kortteja, otetaan vain kuvia kännyköillä.

Karmea jano koko ajan, koko ajan on juotava, lämpötila huitelee 36℃:ssa, huomiseksi luvattu lämpimämpää! Apua!

Uudet suihkut ja nukkumaan…

Majapaikka: Central hotel Dom Köln. 49+8€netti, SIS ap + 21€ parkki = 78 €

Nettiyhteydet taas niin huonot, ettei kuvia saa ladattua, siispä myöhemmin….

Kartasta olimme katsoneet vähän pienemmät tiet, ei baanalle, näköjään 3-numeroiset tiet ovat sopivia, tosin osa niistä menee tiuhaan pienten kaupunkien ja kylien läpi.

Leppoisaa ajelua maalaismaisemissa, välillä pysähdyttiin oikein kahvilaan, ei pelkkää huoltoasema-kahvia 🙂

Illaksi tultiin Fannin työpaikalle, ratastustallille, jossa on myös b&b-huoneita. Mahtava paikka, upeita vanhoja rakennuksia ja ihania hevosia. Niitä taisi olla 50, joista iso osa oli nyt lähi niityillä. Tilalla kaikenlaisia outoja aparaatteja, ainakin minulle uusi tuttavuus oli kävelytys-kehä, hevoset laitetaan sinne väleihin ja sitten ohjaustaulusta laitetaan aika ja vauhti. Siinä ne sitten jolkottelevat…

Majoittauduimme tupla-huoneeseen, hauska talo, tavaraa monelta sukupolvelta ja vuosikymmeneltä, iso talo!

Suihkuun, oli ollut ”pikkasen” kuumaa ajoa, 30-32 astetta, aivan hiessä… pikkasen vähäisempikin lämpö piisaisi.

Frau Hilde lainasi meille hienon Jeeppinsä, jotta pääsimme kylille syömään. Ankum-kylä ei ole iso, mutta ihan vaurasta seutua, isoja taloja ja useita avoautoja 🙂 syötiin perinteiset saksalaiset ruoat, hyvää ja ahnehdittiin vielä jälkkäritkin… saas nähdä kuinka ajohousut mahtuvat aamulla jalkaan, apuva!

Fanni esitteli tilan tallit ja muut rakennukset, hulppeeta on: tilalla asuu oma eläinlääkäri, vanha mies, joka tuunailee kaikenlaista, talli-työntekijöitä muutama, tytär (asuu omassa talossa) kouluttaa, vanha rouva huolehtii ruoat, b&b-jutut ja kaikenlaiset käytännön hommat…

Fanilla on oma hevonen,  Tina, mukana täällä Saksassa.

Majapaikka: Ratsutila R???????, Ancum. 50,00 €, ap