Aamupala ja mopojen siirto toiseen hotelliin… hitsi, kun ei heti uskaltanut varata huonetta kahdeksi yöksi, ei tiennyt millainen paikka tämä on. Uusi hotellimme on myös hieno, vanha, kallis, aamiaisella, wifillä ja parkkipaikalla. No kallis ja kallis, 104 €, kaikki riippuu puhujan lompakosta, minulle kallis, kun en millään viitsisi maksaa siitä, että säilytän siellä tavaroitani ja nukun yö-sydämen, en vietä siellä aikaani.
Edellisen hotellin pihalta lähdettäessä, sain raikuvat aplodit hotellissa asuvilta eläkeläis-miehiltä, eivät olleet tainneet nähdä naista (ainakaan tällaista ”vähän varttuneempaa”) ajamassa näin isolla brätkällä, tankki kun tekee siitä vielä isomman näköisen ja ne äänet! Sisäpihalla taisi ikkunat helistä.
Kuumaa, täksi päiväksi luvattu 39℃, joten risteily on hyvä vaihtoehto. Näitä risteilyaluksia seilaa tätä Rheiniä älytön määrä, osa tulee Rotterdamista asti ja menee Sveitsiin saakka, ei taitaisi meikäläisellä hermo riittää 14 päivää killua tälläisellä edestakaisella matkalla. Hinta tuollaiselle matkalle on 800-1200 €. No siellä me sitten killuimme 6 tuntia, josta vikassa satamassa 1,5 tuntia. Laivassa istuimme edessä olevan komentosillan takana/sivulla, tosi hyvä paikka, siitä näki hyvin eteenpäin koko ajan ja oli paahtavalta auringolta suojassa. Hitsi, että on kuuma!
Rheinin varrella on paljon linnoja, tällekin lyhyelle osuudelle niitä osui 10, enemmän ja vähemmän suurta ja hyvä kuntoista. Kunnat (tai mikä se Saksalainen vastaava on) omistavat monet niistä, vähemmän yksityisomistuksessa, ei yksityisellä riitä rahat linnan ylläpitoon ja kunnostukseen. Jokunen näistä toimii hotellina. Saksassa on ?? linnaa, Suomessa taitaa olla 5-6? Turun linna, Savonlinnan linna, Suomenlinnan linnoitukset, Mustion linna, lisäksi muutama muu raato.
Laivalla oli muutama suomalainen muikkis, taisivat matkustaa yhden sataman välin, jännää kuinka suomalainen tunnistaa suomalaisen, näöstä ja aksentista. Taisivat olla kielikurssilla.
Ennen syömään menoa, kiertelimme kaupungilla, ei ole iso paikka, täynnä hotelleja ja ravintoloita, oliskohan niitä enemmän kuin asuintaloja, ei ihan. Nyt on maistettu paikallista viiniäkin ja hyvää on. Myöhemmin illalla oli isot ilotulitukset, kaupunki Reinin varrella, toinen toisensa jälkeen lähettää raketteja taivaalle. Me odottelimme ja odottelimme ja kun se viimein alkoi, eteni se niin hitaasti, että osa lähti jo pois. Niin kävi meillekin, olimme menossa jo hotellille kun alkoi taas paukkua, ei muuta kuin äkkikäännös ja katselemaan, toisen kerran sama juttu, ilotulitus alkoi taas kun olimme jo hotellissa.
Ihan hauska laiska päivä ilman mopoilla 🙂