Mopot olivat olleet hotellin nurkalla kadun varressa, kun hotellin parkkihallin tunnistimet eivät tunnistanut niitä, tämä ongelma on hotellilla tiedossa, ei välitetä, motoristit ei ilmeisesti ole tärkeitä asiakkaita, ei muuta kommenttia kuin ”voi voi…”

Onnistuttiin ajamaan kaupungista ulos yhtä näppärästi kuin kaupunkiinkin, ei jouduttu ajamaan isoja motareita. Jännää, että näin isoon kaupunkiin tulee lähes keskustaan asti ns maaseututie. Taas siis pienemmille teille, kivaa ajella 80-100, katsella maisemia, ei ruuhkaa, pari tietyömaata. Tasaisin väliajoin juomatauko, letkeää menoa, mutta kuumaa… vähän niin kuin Easy Rieger -leffassa, ei reittisuunnitelmia…

Euroopan suurimmat vesiputoukset tsekattu: Schaffhausenissa Reinin vesiputous, leveyttä 150 ja korkeutta 23 metriä.  Hyvä turistinähtävyys sikäli, että vesiputous ei ole koskaan kiinni! Eikä sisäänpääsymaksua, nykyään kun kaikkialle maksaa. Miellyttävää olla veden ääressä ja vähän tuulee.

Päätettiinkin ajaa sitten ku jo täksi illaksi Zugiin, Kittyn luo, ollaan jo niin lähellä. Yllättävää, Sveitsissä on pienemmät tiet ihan selvästi huonommassa kunnossa kuin Saksassa, nuo motarit ovat tietenkin hyviä, leveitä ja monet tunneleissa kilometri-tolkulla. Sivuteihin ei näköjään panosteta.

Tämä kyläpaikkamme on Zugista 10 km päässä, Menzingenissä, korkealla: upeita maalaismaisemia, lehmiä, lampaita. Sveitsi on kaunis maa, ei voi mitään, että vähän jopa käy kateeksi.

Perillä suihkuun, olut, ulos terassille, ihanaa…

Sveitsin säännöt: 1) klo 22.00 hiljaisuus, edes omalla pihalla ei saa pitää meteliä. 2) Roskat lajiteltava tarkasti, roskapussit maksullisia, eri roskille eri värisiä pusseja, muita ei saa käyttää, tai löydät pussin ovesi takaa.

Sveitsissä tupakoimaan tosi paljon, keuhkosyöpä on kuolemansyistä yleisin verisuoni-sairauksien jälkeen. Naisten tupakointi on tosi yleistä… siitä ollaan huolissaan. Kuulemma ihan viime vuosiin asti on kadulla tarjottu ”maistiais-askeja” ilmaiseksi. Silmiinpistävää oli myös huoltoasemien jätti-valikoimat.