Tässä jumalallisen hienossa paikassa olevassa ****-hotellissa ei toiminut wifi huoneessa kuin aamulla 6.00-7.00 (ei illalla 20.00-23.30), tästä kun huomautin hotellin johtajalle, hän muka hämmästeli, näki ihan selvästi, että paiskaa puhui, tiesi homman, sanoi, että tässä ravintolassa toimii. Johon oli pakko sanoa, että lupasitte sen toimivan myös huoneessa, tutkimme asiaa, vastasi ukko närkästyneenä. PAKKO JATKAA, ettei auta minua, johon ukko, eikö hotellihuoneissa nukuta… voihan paska, mikä asenne, hotelli Traubea en siis suosittele! Hotel.com ja nämä muut buukkaus-sivustot ovat hyviä näiden kommentoimis-mahdollisuuksiensa ansiosta, hyvässä ja pahassa.

Siellä Rüdesheimissä olleiden hotellien nettisivuilla sanottiin rehellisesti, että wifi toimii respan läheisyydessä, ei huoneissa, oikea tapa toimia 🙂

Jatkettiin matkaa Itävallan Alpeille, mitkä maisemat, näitä ei saa tallennettua kameraan, nämä on itse nähtävä. Välissä vaihtui maa Italiaksi. Olen ollut näillä Alpeilla aikaisemminkin mutta samat fiilikset nytkin, jumalallista! Lumihuiput näkyy ja lunta tien varrella. Korkein paikka oli 2509 m, Timmelsjoch – Passo Rombo, Itävallan ja Italian rajalla, lämmintä siellä oli 7℃.

Tie luikerteli välillä vuorten välisissä solissa ja kiipesi ylös kohti huippua vuorten rinteitä pitkin, todella tiukkoja kurveja, pinnejä, välillä sisä-kurvit niin tiukkoja, että piti kieli keskellä suuta vääntää kaikki mitä väännettävissä on, että selvisi kurveista. Ei heikko hermoisen hommaa! Aivan muutama customi-brätkä näkyi, 99,9% oli kyykkäreitä, siellä ne singahtelivat ohi, osa todella lujaa, huh, en tiedä uskaltaisinko enää… meidän brätkät tosiaan tarvitsivat sitä-kurvissa koko kaarteen taipuakseen kurvissa, oli välillä mentävä ykkösellä. Alas menot olivat vaikuttavia, välillä tuntui, että ajat suoraan rinteeltä alas, ei näy mitään, kaiteet olemattomat, tie kapea, suorallakin kahden auton kohtaamiset olivat haasteellisia, ne brätkällä helpompia.

Pinneiksi/neulansilmiksi sanotaan niitä 360˚ kurveja, eli kun käännytään täysin takaisin tulosuuntaan.

Kun oltiin laskeuduttu laakson pohjaan Sant Leonhard, oltiin tulkittu karttaa niin , että nyt sitten pieni nousu ja mottarille, mitä vielä, toinen lähes yhtä korkea vuori! Noustiin Italian puolella 2 km korkean vuoren yli, samat temput, tiukat kurvit, upeat maisemat, ohi suhahtelevat kyykkärit… lopulta laskeuduttiin alas Sterzing Vipitenon kaupunkiin ja todettiin, että katsotaan majapaikka täältä, lähes 300 kilometriä sirkus-temppuja riittää tälle päivälle. Kiva majatalo löytyi, vielä kohtuu hintainenkin ja saimme vielä aidot Italialaiset pizzatkin. Ä-lyt-tö-män hyvää!

Majapaikkaan kävellessämme törmäsimme Molokin kitoihin, eikö se ole suomalainen? Vieressä oli myös ”imu-roskakuilu”, eikö sekin ole suomalainen keksintö? Täytyypä tarkastaa netistä, korjaan tähän kun saan selville.

Mielyttävä ilma, vähän kun väsytti, kaipasi jo pitkiä hihoja…