Päivät eivät eroa toisistaan tällaisella reissulla, nytkin tähän asti lähes kaikkina päivinä on ollut TOSI kuuma, ajettu hupparissa, vaikka olen sen itseltäni kieltänyt…

Näin kesällä täällä on pyöräilijöitä, itse asiassa, niitä on ollut ihan helkkaristi täällä Alpeilla, ihan yhtä uuvatteja pyöräilijöitä kuin Suomessakin, ajavat kaksi vierekkäin ja ihan selvästi eivät tajua tekevänsä sitä henkensä kaupalla, tiukoissa tilanteissa ei ole mitään mahdollisuutta väistää. Ajavat alamäessä järkyttävän lujaa, yksissä tiukoissa kurvissa meidät ohitti yksi pyöräilijä, hyvä, etten saanut sydäriä, kun se aivan äänettömästi tuli rinnalle, pienikin sivuliike minulta, niin ”makarooni” olisi lentänyt (vai pitäisikö sanoa spagetti, kun oli sellainen laiha luikero).

Suomalaiset pyöräilijät eivät osaa poliisin mukaan liikennesääntöjä, ajavat poikkeavan kaistan yli surutta, vaikka autoilla on vain jalankulkijoiden väistämisvelvollisuus, pyörä kun rinnastetaan samaan suuntaan kulkevaan autoon, vaikka ajo paikka on jalkakäytävän yhteydessä. Pyöräilijöitä on ruvettu sakottamaan ja maksattamaan niillä autojen kolhut.

Täällä näkyy myös urheiluautoja, katot pois vedettynä, eilen nähtiin pari porche-ryhmää, molemmissa oli n. 10 autoa, jännä ajatus tuollainen kimppa-ajelu, no mikä ettei 🙂 Asuntovaunuja eikä asuntoautoja ei näy oikeastaan yhtään, olisin olettanut, että niitä nimenomaan olisi paljon liikkeellä täällä, kun hotellit ovat kalliita.

Maisemat ovat hienot, mutta eivät niin näyttävät kuin aikaisempina päivinä, metsiä, kallioisia korkeita mäkiä, harvakseltaan taloja. Tonava, jota tie nyt seurailee, on vaatimattomampi kuin Rhein, jokunen risteilyalus liikkuu hissukseen. Uimarantoja on, virtaus selvästi vaimeampaa. Tien nimi on Romantikstraße(romanttinen tie) onhan se kaunis kieltämättä.

Dürstein on aivan pikkiriikkisen kaupunki korkealla kielekkellä, tie menee alta tunnelissa. Yksi kapea katu, jonka varrella kauppoja, hotelleja ja huoneita vuokraavia taloja. Söpöä. Kolkuttelimme ”zimmer” ovia, kukaan ei avannut, on muuten tosi tyhmää, etteivät laita vaikka TÄYNNÄ-kylttiä, jos eivät halua häirittävän.

Hotelli, josta saimme huoneen, löytyi ja emäntä kertoi heti, että heidän tyttärensä on opiskellut Oulussa viestintää ja ITC-teknologiaa. Mukava herra ja rouva hotellinpitäjinä, jotenkin niin vanhan aikaista, tulee mieleen Agatha Christien kirjat.

Suihkuun ja kaupungille, APUA, kaikki paikat kiinni, vain kolme ravintolaa enää auki. Äkkiä syömään. Mikä pettymys, lähes kaikki turistit kadonneet myös, päivä vierailu -paikka ihan selvästi.

Toinen pettymys oli ruoka (tai tietämättömyyttäni), tilasin salaatin, ”otan vain jotain kevyttä”, sain lautasellinen salaattia, mikä ui etikassa, päällä korppujauho-kuorrutettuja, uppoavassa kypsytettyjä kanafileitä, kolme kynnen kokoista paprikan palaa. Ei pysty syömään, en halua. No ehkä juustokakku-jälkkäri, torttu-sana olisi pitänyt vihjata lehteilevästä voitaikinasta, ei ollut kakkua, vaan torttuja, ei ollut juustoa, vaan jotain töhnää. Tulipahan syötyä kevyesti.

Ruoan jälkeen käveltiin ja katseltiin ylhäällä oleville linnan raunioille ei kiivetty. Huomattiin yhden terassi-ravintolan seinässä lappu, että menee kiinni klo 22.00. Täällä ei rillutella edes lauantaisin.

Kaupunki on hieno, katsomisen arvoinen, poikkea päivällä.