Pitkät yö-unet olivat tarpeeseen… liikkeelle 10.00, vähän matkaa ajettiin Route66:sta, olen ajatellut kerätä niitä eri maista 🙂
Tämä osa Viroa on aivan erinlaista, on mäkiä ja jokia, ei sellaista pannukakkua kuin Tallinnan ja Pärnun luona. Eilen ajettiin Munamäen ohi (Viron korkein paikka, 318 metriä meren pinnasta), mutta ei poikettu.
Täällä Venäjän rajan tuntumassa, niin Viron kuin Latviankin puolella, on melko vähän liikennettä. Ei näytä olevan isoja kaupunkeja ja monet pienemmistäkin on kärsinyt pois-muutosta, liekö normaali muuttoliike maalta vai Neuvostoliiton hajoamiseen liittyvää. Kokonaisia tyhjiä rupu-kuntoisia kerrostalojakin näkyy.
Rentouttavaa ajella näin ”ei missään”, vain ajaa ja antaa ajatusten harhailla, noh ei nyt ihan, pakko olla sen verran kartalla, että osaa mennä oikeaan suuntaan.
Yksi kahvitauko, vai pitäisikö sanoa, että myöhäinen aamupala (11.55), pekonia, muna ja paahtoleipä ison kahvin kanssa. Paikan nimestä harmainta hajuakaan, sen verran tiedän, että oli Latvian puolella.
Jossain vaiheessa oltiin alle kilometrin päässä Venäjän rajasta, joku torni siinä tökötti, varmaan vartijat piilossa pusikossa kun ketään ei näkynyt, ei kuitenkaan uskaltanut pysähtyä kun oli pysähtymiskielto, oliskos heillä riittänyt huumoria …
Sadepilvet tulivat päälle ja vähän tuli vettäkin, onneksi ei kuitenkaan kunnon sadetta. Sadevehkeissä ajettiin loppumatka, ei jaksanut riisua.
Daugavpilsissä hotellin pihalle ajettaessa törmättiin, kuinkas muutenkaan, suomalaisiin motoristeihin, kertoivat, että olivat nähneet paljon muitakin. Jännää, täällä on oikeasti paljon suomalaisia, heti kun kelit lämpeävät, lähtevät suomalaiset liikkeelle…
Kierrettiin kaupungin keskusta sporalla, olen aina tykännyt niistä, kivaa matkan tekoa. Latvian toiseksi suurin kaupunki, mutta ei ole iso.
Syömässä käytiin kellariravintolassa, johon eksyi 2 muuta suomalaista seuruetta, jotenkin kornia, täällä on tosi paljon suomalaisia.
Käveltiin hotellille, kartasta kun katsoimme, hotellille oli 10 minuutin kävelymatka 😉 ajoissa nukkumaan…