​Aamupala, soitto Ljubljanan HD-liikkeeseen, paluu-soiton odottelua, renkaanvaihto ONNISTUU huomenna, nokka koti Ljubjanaa! Kamat kyytiin ja bärrät tulille … keli hyvä, onneksi 🙂

Kierreltiin ja kaarreltiin edelleen pienempiä teitä, hitaanpaahan tämä on, mutta kun ei ole kiire mihinkää  … upeita maisemia!

Parit pysähdykset, tankille ja kaffelle, näillä teillä löytyy muitakin kahvipaikkoja kuin nuo huoltoasemien kahvilat, on kivaa istua ja katsella.

Pikkuhiljaa alkaa kiipeäminen vuoristoon, ainoa ikävä asia on tuo pilvien kerääntyminen… ekat vesipisarat, ei oikeastaan sadetta vaan paksua sumua, pakko laittaa sadevehkeet päälle.

Hiukka haasteellista valutella mutkia silesstonella taka kumilla.  Onneksi kaikki meni hyvin, huh huh.

Loppuosuus Slovenian puolella on ruuhkainen moottoritie, juuri neljän ruuhka ja hyytynyt asuntoauto, sekä moottoritiessä kiinni olevan talon palo…

Päästiin perille ja alettiin neuvottelemaan, aamuksi vaihto, hyvä juttu. Jätettiin molemmat brätkät HD-liikkeeseen, liikkeen muikkis varasi meille huoneen kävelykadulta, ihan ytimestä, tilasi taksinkin. Hyvää palvelua!

Tämä on (taas yksi) upea vanha kaupunki, i-ha-naa tallustella ja katsella ihmisiä, joita on paljon.

Mustaksi mennyt taivas lupaa sadetta, siirrymmekin joenvarsi pöydästä talon vieressä olevaan pöytään, ettei vaan kastuta. Tuli sade ja kova tulikin, nyt olisi ollut paskamaista istua brätkän päällä.

Sade loppui ja saatiin vielä kierrellä kaupungillakin, hauskoja juttuja löytyy: maito-automaatti, työnnät pullon koloon, valitset haluamasi määrän, maksat ja vuolaa, maito mukaan kotiin.

Näimme innovatiivista käyttöä vanhoille autonpenkeille katu-teatterissa, tämän voisi apinoida vaikka ravintolaan, jo niin käytetyn vaihtolava-idean tilalle…

Jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa ja päinua maata, hotellin seinillä oli erilaisia viisauksia, hauskoja tekstejä…

​Aamulla hetättiin ajoissa, vaikka kuinka oli ajatellut, että nukutaan pitkään ja lähdetään hitaasti liikkeelle, niin ei … leiri kasaan, aamiaiselle, ei taaskaan jonoja, hyvä oli taas.

Ulos alueelta ajettiin ennen 11.00, pitkät olivat jonot kohti Wieniä. Itävalta on yllättä än iso maa, kartalla näyttää paljon pienemmältä. Helkarin leveä motori vei Wieniin, jossa ison kaupungin useammat kehät johdattivat keskustaan. Välillä katsottiin tabletilta karttaa ja missä ”pimpula” on (eli me). Useamman kerran takana oleva auto soitti torvea kun pyssäsimme parkkiin, miksi? Se ei selvinnyt, näytimme aina vilkkua ja siirryimme pois tieltä … oliskohan niin, etteivät itseseurannery tekemisiämme ja siirtymisemme tuli heille yllärinä?

Kallis yöpymispaikkamme löytyi ja vuokraajakin tuli paikalle. Ainoa paska juttu oli, ettemme olleet huomanneet vuokran päälle tulevaa siivouksen hintaa, 39€, joka oli härski!

Autotalli oli vklli, amettiin brätkät ”hyllylle”, joka nostettiin ylös, eli alla oli tila toiselle autolle.  Brätkät pysyivät hyvin paikallaan eli toimii…

kamat kämppään ja kylille, taas ollaan ytimessä, kävellen ihan hoodeille…

Kaupat kiinni, Itävaltalaiset eivät ole lähteneet ”Amerikkalaiseen” kaupalliseen hapatukseen mukaan,  kaupat menevät kiinni viimeistään seiskalta, lauantaisin iltapäivällä ja sunnuntaisin ovat kiinni. Sama tilanne on edim Ssksassa, minulle sopii hyvin.

Monta outoa hihhulia näkyi, yksi kulki stetsoni päässä, esitti ampuvaa ja huuteli jotain. Toinen marssi rivakasti kädet puuskassa huudellen jotain. Kolmas pysähteli, levitteli välillä käsiään ma saarnasi… kerjäläisiä oli jokunen, niistä moni eurooppalaisia, narkkareita? Puliveivareita jokunen, eli pari ukkoa ja pullo…

Paljon oli turisteja, etenkin aasialaisia. Kuhisemalla.

Kierreltiin ja kaarreltiin, hypättiin hop on – hop off -bussiin ja nähtiin kaikki tärkeät paikat. Hitsi, niitä on! Tällä, jos jollain maalla on historiaa. Piti oikein tarkastaakin muutamia faktoja, ovat olleet vuosi-tuhannrt monessa mukana … hienoja rakennuksia niin paljon, ettei oikein voi edes ymmärtää, historian merkkihenkilöitä löytyy: säveltäjiä, taidemaalareita … meidän koti-Suomi tuntuu niin pieneltä.

Yhdessä pubissa istuessa kiinnitimme huomiota tatuoituun pukumieheen, joi kokista ja vilkkaalla kadulla seisoi auto käynnissä, hazardit päällä, odottamassa, ainakin sen tunnin, jonka olimme siinä viinillä. Toisella puolella pubia istui paksu mies parin muun kanssa (+thai-tyttö), jota pukumies tuntui koko ajan tuijottavan. Hämäriä hommia …

Kämpille ysin pintaa, ei jaksanut pitempään, sitten kylpyyn, vain kuohari puuttui!

Nukahdimme saman tien, nukuimme hyvin, leirielämän jälkeensämky tuntuu ylelliseltä:-)

​Aamulla ylös ajoissa ja aamupalalle. Ruokasali-kerroksen neukkari-listalla kaverin työpaikan/kanssinvälisen firman nimi, hitsi, hävisi ennen kuin kerkesin kuvata.

Sadekamat? EI 🙂

Haasteellisen mukulakivi-osuuden jälkeen liikkeelle reippaasti, tiet onneksi ihan kunnossa.

Matkaa rajalle vajaa sata, vähän jännitti millaiset jonot… no olihan niitä, mutta ihan jonon kärkeen ja ihan tulliviranomaisten luvalla 🙂 kaverit näyttivät, että tänne vaan, kaikki hymyilivät ja olivat ystävällisiä.

Slovakian rajaviranomaiset myös reiluja, yksi jonossa ollut paku ei tainnut tykätä, ei päästänyt Jukkaa perääni, veti välin kiinni, mutta kun Jukka oli kuitenkin passi-jonossa ennen, joutui väistämään. Ymmärrän, että ärsyttää kun itse jonottaa 6kin tuntia ja toiset vaan ajavat ohi…

Tänään ajettiin motarilla oikein urakalla, pakollinen siirtymä, hyvä oli ajaa, vähän liikennettä ja tiet hyässä kunnossa.

Tiukkaa ajoa motarilla koko Slovakian läpi, keskinopeus varmaan 130 km/t, välillä kaffella ja tankille, ei muuta.

Päästiin näppärästi Brnohon, mutta sen verran huonosti oli karttaa tullut katsottua, että mentiin risteyksessä väärin ja siinä sitten jonotettiin ruuhkassa ihan väärään suuntaan kohti tunnelia… Hitsi, mitä tekis? Ei muuta kuin tunnelin jälkeen sivuun ja kartaa ihmettelemään, kaksi yhtä huonoa vaihtoehtoa: a) uukkari ja samanlaiseen jonoon jonottamaan tunnelin läpi tai b) pikkuteille ja kiertämään.

Valisimme vaihtoehdon b), noh oli täälläkin jonoa, kierreltiin ja kaarreltiin mutkateitä, välillä nähtiin muutama brätkäletka, joita lähdettiin seuraamaan, mutta kundit veti sellaista forssia, ettei pysytty perässä, ”paikallisia”, tuumittiin … eivät olleet, nähtiin uudelleen kun tulivat takaisinpäin (olivat tainneet mennä ohi risteyksen, kun niin lujaa ajoivat. Helkkarin kovaa ajoivat! Aikaa meni, mutta löydettiin eväs-kaupan kautta perille.

Hieno paikka ja hyvä ilma, mitäs muuta toivoisi 🙂

Rosa ja muutama muu kaveri olivat varanneet meillekin tilaa, siihen sitten teltta pystyyn.

Paikka oli tosiaan hieno, pieni järvi ja toinen teko-järvi/laguuna vierekkäin, helppo ranta mennä uimaan. Laguunassa oli myös lautailu-vaijeri-harjoitusrata, aika magee. Ei kokeiltu….

Kierreltiin alueella, pongailtiin tuttuja, suomalaisia on tapahtumissa aina paljon, meillä on niin pitkät lomat ja tykätään reissata ja myös paljon moottoripyöriä.

Viralliset bileet eivät olleet vielä alkaneet, joten stagella ei ollut esiintyjiä.

Puolilta öin nukkumaan, lämmintä oli…

​Hulppea aamiainen, paljon on itäpuolen ihmisiä, muuta kieltä kuin venäjää, ei paljoa kuule.

Tässä hotellissa on muuten hitaimmat hissit, mitä koskaan olen nähnyt, 4 hissiä, siivoojat vielä samoissa jonotuksissa/pysähtelyissä mukana…

Muutaman mutkan jälkeen päästiin kaupungista ulosmenevälle tielle, sitä riitti, varmasti taas yli 20 km suoraa, 4-kaistaista baanaa. Ajettiin reippaasti, eikä kierrelty pieniä teitä, eikä lähdetty Tšernobylyä katsomaan, vaikka pikkusen olisi minua kiinnostanutkin.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 26.4.1986. Ydinreaktori oli vesijäähdytteinen ja grafiittihidasteinen RBMK-1000-tyyppinen. Tšernobylin onnettomuus oli tähän mennessä kaikkien aikojen vakavin ja tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus.

Pysähdyttiin pieneen pieneen kahvilaan kahvklle ja haukkaamaan jotain, söin Borsh-keiton, oli hyvää, lihat tosin sai omistajan jalkansa loukannut koira.

Peltoja riitti, isoja viljelyksiä, kuivaa, kuumaa.

Taivas alkoi keräämään pilviä ja kun päästiin Lviviin, satoi jonkun verran. Hotellia etsittäessä venkuilimme karmeassa kunossa olevalla mukulakivi-kadulla, huh, kivet välillä niin lintasss, että korkeuseroa oli 10 cm.

Hotelli löytyi ja oli hyvä, kylpylä 🙂 Ei käytetty kylpylän palveluksia.

Oltiin päätetty, että syödään hotellissa ja painutaan nukkumaan, mutta Jukka alkoi lukea kaupungin karttaa ja nuomasi, että kaupungin vanha-kaupunki onkin Unescon maailmanperintö-kohde. Pakko oli lähteä katsomaan. Ensin tuntui oudolta, että näin olisi, ei näyttänyt mitenkään erikoiselta, tavallinen vanha kaupunki. Kun mentiin vähän syvemmälle, alkoi hienompia taloja näkymään. Noh, en osaa sanoa muuta kuin, että vanhaa oli, ei kauhean hyvässä kunnossa, monia remontoimattomia. Ihan selvästi suosittu paikka, paljon oli turisteja (Idästä), vaikka välillä ripeksi vettä.

Kierreltiin, katseltiin aikamme ja palattiin hotellille nukkumaan.

​Helppo reitti ulos Gomesista, tankille ja lopuilla rahoilla bensaa ja vettä.

Eka töppäys, menimme tankkaamaan vasta puolella ja tankkauksen jälkeen lähdin takaisin keskustaan, no onneksi Jukka oli hereillä ja piyi vilkun päällä jotta minä aloin ihmettelemään miksi… sitten vaan uukkari ja oikeaan suuntaan. Paljon on autoja…

Rajalle 40 kilsaa, vähän liikennettä, eikä rajallakaan jonoja. Huh huh ensin ulos Valko-Venäjältä 20 minuuttia ja sisään Ukrainaan toiset 20 minuuttia. Ekan kerran ratsattiin tavaroita, piti oikein avata pakaaseja. Myös runkonumero tarkastettiin samaksi rekisteriotteen kanssa.

Helvetillistä pompputietä koko matka, sai ajaa tosissaan.

Välillä pysähdyttiin kahville ja syömään, sain tosi hyvän porsh-keiton.

Pompputie jatkui, kylästä kylään, kahdella kaistalla vaikkei liikennettä ollut paljoakaan. Oli aika villi tapa korjata sitä: asfaltista oli leikattu eri kokoisia paloja pois, syvyydeltä 5-15 cm, sitten joskus perässä tulee porukka joka täyttää ne, tosi pahoja brätkille.

Mielettömän pitkät (ainakin 20 kilsaa) oli kaupunkiin tulo -baanat, 3-4-5-kaistaa, autojen määrä lisääntyi koko ajan, ollen lopulta jo ihan puuroa. Viereisillä kaistoilla, ihan vieressä, sattui kolari, kaasua vaan, ettri jää osalliseksi, huh huh.

Hotelli Ukraina on IHAN ytimessä, sinne vaan pieniä katuja puikkelehtien, löytyi! Ja parkkipakkkakin on vartioitu ja edessä…

Oluet aulassa ja kamat taas huonesseen, pika suihkuun (tutun kaavan mukaan) ja taksilla HD-liikkeeseen, tällä kertaa näin, oli ihan helvetillinen ruunka ja kuuma ja liike kaukana. Ostettavaa ei kauheasti ollut, yhdessä T-paidassa luki Kiev, sekin miesten mallia, ei paikallisia pinsejä eli mulle ei mitään…

Taksilla takaisin keskustaan, kaduille kävelemään ja katselemaan. Hotelli on todellakin keskustassa! Ei keskemmällä voi olla 🙂

Paljon ihmisiä liikkeellä, suurin osa nuoria aikuisia tai nuorisoa, vanhoja ei näy…

Nähtävää on, upeita vanhoja taloja, todella isoja, yli 10 kerroksisia, ihan kuin talon päälle olisi tehty toinen talo, ovat osat niin eri näköisiä, makeita. Keskustassa tietenkin myös merkkiliikkeitä, kalliita… netissä kun olin, tuli tarjolle esim Outlet-alue ja mainoksia ostareista, noh, taitaa nyt jäädä väliin 🙂

Syötiin ja kierreltiin katselemassa, tänne voisi tulla omalle reissulle, on niin paljon nähtävää…

Lämmintä, jopa kuumaa, matkalla mittari näytti yli 30-astetta monessakin paikassa.

Brätkiä ei ole paljoa näkynyt…

​Herätys 7.00, hotellissa aamupala alkaa 8.00->, meille luvattiin jo 7.30 … pakattiin kamat brätkien päälle ja mentiin katsomaan aamupalaa, ei näkynyt, katteettomia lupauksia … Lähdettiin ajamaan rajalle, matkalla poikettiin ottamassa kuvat Latvian Route66:sta, on muuten tosi lyhyt pätkä!

Onneksi tultiin heti aamusta rajalla, oli jo jonkun verran jonoa. Ohitettiin (n 30 autoa), odottelua. Päästiin Latvian tarkastuspisteelle, odottelua. Päästiin rajavyöhykkeelle, eli seuraavaan puomeilla erotettuun väliin odottamaan pääsyä Valko-Venäjän puolelle jonoon.  Siirryttiin Valko-Venäjän raja-jonoon, täytettiin lomake tuplana, ekalle luukulle jonoon, välillä toiseen taloon jonoon, tätit täyttivät seuraavan lomakkeen meidän puolesta, takaisin jonoon ekalle luukulle, uusi lomake … laskin, että lappuihin tuli 16 leimaa 🙂 vihdoinkin, 2,5 tunnin odottelun ja jonottelun jälkeen päästiin Valko-Venäjän puolelle ja passissa ei ollut leiman leimaa!

Ajeltiin kauniissa auringon paisteessa kohti pääkaupunkia, matkaa n. 300 kilsaa. Ohitettiin pieniä kyliä toinen toisensa jälkeen, vaatimattomia,  moneen ei näemmä tullut vettä sisään, kaivoja näkyi tien sivussa. Autot ajoivat siististi jonossa, ei kaahareita? Missäs ne ovat?

Niityillä pönötteli ja makaili lehmiä ja välillä mammoja näkyi käyvän lypsämässä niitä, siitä vaan tien yli maito-ämpäreiden kanssa.

Minsk on iso kaupunki, mutta yllättävän selkeä, HD-liike löytyi heti (ei gepsiä), samoin hotelli.

Kamat huoneeseen ja samantien kaupungille tutustumaan paikkaan. Autoja meni yhtenäisenä virtana 5+5-kaistaisella tiellä. Todella hieno joenvarsi-oleskelu/puistoalue aivan täynnä nuorisoa. Kaupunki kuhisi muutenkin, ihmisiä oli paljon liikkeellä, terasseilla, kaduilla erilaisia tapahtumia: talent-kisa, katu-soittajia ja -tanssijoita. Ei kerjäläisiä, ei humalaisia. Ei kuulunut muuta kieltä kuin paikallista, en tunnistanut ketään turistiksi.

Syömässä käytiin saksalaistyylisessä paikassa, jätti-annos lihaa: sian niskaa, kanaa, nautaa, makkaroita. Hyvää oli.

Hotellille tultassa käytiin ylhäällä yökerhossa, muutama seurue, villiä menoa (hah hah) ihan pikkujoulu-tunnelma.

​Pitkät yö-unet olivat tarpeeseen… liikkeelle 10.00, vähän matkaa ajettiin Route66:sta, olen ajatellut kerätä niitä eri maista 🙂

Tämä osa Viroa on aivan erinlaista, on mäkiä ja jokia, ei sellaista pannukakkua kuin Tallinnan ja Pärnun luona. Eilen ajettiin Munamäen ohi (Viron korkein paikka, 318 metriä meren pinnasta), mutta ei poikettu.

Täällä Venäjän rajan tuntumassa, niin Viron kuin Latviankin puolella, on melko vähän liikennettä. Ei näytä olevan isoja kaupunkeja ja monet pienemmistäkin on kärsinyt pois-muutosta, liekö normaali muuttoliike maalta vai Neuvostoliiton hajoamiseen liittyvää. Kokonaisia tyhjiä rupu-kuntoisia kerrostalojakin näkyy.

Rentouttavaa ajella näin ”ei missään”,  vain ajaa ja antaa ajatusten harhailla, noh ei nyt ihan, pakko olla sen verran kartalla, että osaa mennä oikeaan suuntaan.

Yksi kahvitauko, vai pitäisikö sanoa, että myöhäinen aamupala (11.55), pekonia, muna ja paahtoleipä ison kahvin kanssa. Paikan nimestä harmainta hajuakaan, sen verran tiedän, että oli Latvian puolella.

Jossain vaiheessa oltiin alle kilometrin päässä Venäjän rajasta, joku torni siinä tökötti, varmaan vartijat piilossa pusikossa kun ketään ei näkynyt, ei kuitenkaan uskaltanut pysähtyä kun oli pysähtymiskielto, oliskos heillä riittänyt huumoria …

Sadepilvet tulivat päälle ja vähän tuli vettäkin, onneksi ei kuitenkaan kunnon sadetta. Sadevehkeissä ajettiin loppumatka, ei jaksanut riisua.

Daugavpilsissä hotellin pihalle ajettaessa törmättiin, kuinkas muutenkaan, suomalaisiin motoristeihin, kertoivat, että olivat nähneet paljon muitakin. Jännää, täällä on oikeasti paljon suomalaisia, heti kun kelit lämpeävät, lähtevät suomalaiset liikkeelle…

Kierrettiin kaupungin keskusta sporalla, olen aina tykännyt niistä, kivaa matkan tekoa. Latvian toiseksi suurin kaupunki, mutta ei ole iso.

Syömässä käytiin kellariravintolassa, johon eksyi 2 muuta suomalaista seuruetta, jotenkin kornia, täällä on tosi paljon suomalaisia.

Käveltiin hotellille, kartasta kun katsoimme, hotellille oli 10 minuutin kävelymatka 😉 ajoissa nukkumaan…

​Herätys klo 6.00, vaattet niskaan ja tankin kautta Vikingin terminaaliin. Paljon on menijöitä, aina sitä miettiin, että minne nämä kaikkki oikeasti menevät…
Laiva oli lähes täysi, aamukahvia sai jonottaa jonkin aikaa.
Päätettiin, että ainakin tämä ensimmäinen päivä ajellaan verkkaisesti ja matkaa ei ahnehdita 😉

Hyvä oli keli ajella, eikä liikennettäkään ollut paljoa, yksi isompi tietyömaa heti Tallinnan jälkeen, muuten sai rauhassa ajella, pilotti päälle, etteä vauhti pysyy rajoitusten mukaisena.
Tartossa ei poikettu, vaikka olin katsonut, että siellä on KGB-museo, mikä vaikutti kiinnostavalta, oli motenkin niiiiiin laiska olo, että ”istui vaan kyydissä”. Kaffella käytiin ison tien varressa Subissa, oli muuten villi konsepti: Neste-asema, R-kioski, Subway ja apteekki samassa.

(Tartto: KGB-museo (Riia 15b), jonkin matkan päässä keskustasta. Museossa oppii elämästä Neuvostoliitossa, siellä on dokumenttia niin Siperian vankileireiltä kuin Tarton tyrmistä. Pääsymaksu 4€, avoinna ti–la klo 11–16.)
VÖRU, n 300km Tallinnasta, Viron kaakkois-osassa, kaupungin perusti Katariina II joskus 1700-luvulla.
Perillä oltiin hyvissä ajoin iltapäivällä, majapaikaksi Vörussa olin löytänyt siistin hostellin, bärrät sai takapihalle kameravalvontaan, kamat huoneeseen ja kylille.
Käveltiin rantaan, mutta ei siellä ollut ketään, hiekkarannan, lasten leikkipaikan, baarin ja amfi-tyylisten ranta-pengerrysten aika ei olllut vielä.

Kaupunki on pieni, paljon puutaloja, joista osa surkeassa kunnossa, mutta siistiä. On Katariinan katu, Katariinan kauneushoitola, Katariinan kahvila, Katarinan korukauppaa…
Route-66 menee kaupungin läpi, siitä täytyy kyllä saada vielä valokuva 😉
Ruokapaikaksi löytyi Taevas, kiva uus-vanha ravintola, missä oli asiakkaina ja henkilökuntana vain nuoria tyttöjä.

Onkohan täällä joku suomalaisten tapahtuma, kysyyi kaveri hostellimme pihalla, kuulemma kaikissa hotelleissa oli paljon suomalaisia, moottoripyöriäkin nähtiin paljon ja nekin kaikki olivat suomalaisia.
Yhdessä pubissa istuttiin suomalbaisten moto-miesten kanssa hetki, heillä pidennetyn viikonlopun kiekaus menrillään.
Kaupan kautta ajoissa nukkumaan … ötyä …