Uusi vuosi! Täällä sitä maailman toisella puolella juhlittiin Uutta Vuotta, 11 tuntia ennen kuin Suomessa!

Tavarat kasaan ja kaupungille aamukahville. Koko kaupunki nukkuu, tai on vapaalla, missään ei ole mitään auki. Kierretään kaupunkia, etsitään kahvilaa, kyllähän rantabulevardilla nyt ainakin on kahviloita, aina on… Ja katin kontit, ei ainoatakaan! Onkohan syynä se, että täällä on jumalaton tuuli, onkohan täällä aina tällainen tuuli?

Löysimme keskeltä kaupunkia avoimen kahvilan, paikka oli täynnä väkeä, meille onneksi löytyi yksi pieni kolo meillekin 😉 Munakas paahtoleivälle ja suklaamuffinssi, ei mennyt tilaus ihan nappiin, luulin muffinssia sämpyläjsi, kun sen kanssa sai voita, hyvää oli…

Lähdimme ajelemaan rantaa pitkin kulkevaa Highwayta kohti Wellingtonia, HEH HEH, nyt sitä lukee Highwayn nimiäkin aivan erilailla kuin aikaisemmin, Surf Highway. Tämä pohjois-saaren läntinen rannikko on surffareiden suosiossa, täällä on hyvät tuulet, täällä pääsee aina surffailemaan! Taitaa olla paratiisi.

Vähän väliä Highwaylta poikkeaa kylttejä rannan suuntaan ”Beach sitä, Beach tätä”. Monen auton katolla on lautoja, me ei poiketa rannoille katsomaan, tuuli ei ole minun mieleeni, vaikkei ole kylmäkään.

Backpackers-teksti näkyy monessa paikassa, tällä tarkoitetaan reppureissulaisia, on majataloja, omakotitaloja, teksti lukee liikkeen ovessa… Ihan selvästi heillekin on kaikkea tarjolla, heitä halutaan myös palvella täällä! Jokunen reppuselkäreissaaja ollaan parin päivän sisällä nähtykin ja muutama liftarikin. Varmaan ne elämäntapa surffareiden kuuluvat samaan sarjaan. Talvinen versio heistä taitaa olla Euroopan laskettelukeskuksissa olevat hiihtopummit.

Olen kehunut näitä uusiseelantilaisia moneen kertaan, mutta nyt on pakko antaa vähän negatiivistakin palautetta; liikenteessä ei kaikki meneekään niin kuin Strömsössa. Ei anneta tilaa, koukataan eteen, rekat tulevat kolmion takaa eteen… Ainoa mitä noudattavat melko hyvin, on se, ettei keltaista viivaa ylitetä. VAARALLISTA jo toisen kerran tänään tuli rekka kolmion takaa eteen. Eli siis tarkkana pitää olla, onneksi on neljä silmää.

Saimme käsiimme paikallisen autoliitto oppaan ja siinä sanotaan, että jos taaksesi tulee neljän auton jono, on sinun väistettävä tai saat 150:n NZD:n sakon. Ylinopeuksia tarkkaillaan paljon, poliiseja näkyy liikenteessä koko ajan. Täysin Suomesta poikkeavaa ja hiukan humorististakin on teiden varsilla olevat kyltit, niissä muistutetaan erilaisista vaaroista tiellä: ei saa ajaa alkoholin vaikutuksen alaisena, ei saa ajaa väsyneenä, moottoripyöräilijä muista nopeusrajoitukset, autoilija, huomaa moottoripyörä,muista antaa tietä muille kulkijoille, tämä alue on korkean kolarimäärien aluetta … Vaikka minkälaista kylttiä!

Tämä on tylsä reitti, jopa tylsempikin kuin eilinen. Ei ihme, että ei ole kauheasti mainostettu tätä Uuden-Seelannin nurkkaa, matkan varrella on vain lehmiä, lampaita, mäkiä, laaksoja, ei mitään ”katsottavaa”. Lehmiä tässä maassa riittää, luin jostain, että lehmiä ja muuta vastaavaa lihakarjaa on 10 miljoonaa, melkein kolminkertainen määrä ihmisiin verrattuna (olen saattanut tämän jo kertoakin), lampaita on kymmen kertainen määrä, mutta lammasruoat ovat täällä kalliimpia tosiaan kuon Suomessa, ei olla muuten vieläkään osuttu sellaiseen ravintolaan, mistä saisi lammasta.

Aina välillä tien sivussa on hedelmä- ja vihanneskauppoja, isoja, ihan keskellä ei mitään. Näillä alueilla on varmaankin Rancheja, maatiloja, joilla viljellään hedelmiä. Useamman kerran on pitänyt pysähtyä, mutta ne tulevat aina niin yllättävin.

Pysähdyimme välillä jaloittelemaan ja kahville. Monessa pikkukaupungissa on kaupat kiinni, näyttää siltä, että kauppiaat pitävät vapaata joulun ja uuden vuoden ja uuden vuoden jälkeisinä päiviä. Taitavat itsekin ollalomalla.

Illan suussa saavuimme Wellingtoniin, tavarat hotellille ja kaupungille. Tosi hyvä, että on uudenvuoden päivä, kaupunki on hiljainen, ei paljoa liikennettä, saamme auton parkkiin ihan keskustaan.

Ruokapaikaksi valitsemma grillin (lampaan toivossa), ei ollut lammasta, tilasimme gripsejä, NAM. Onneksi otimme vain yhden annoksen, oli se vaan niin valtava, että juuri ja juuri jaksoimme sen syödä. Sitten hammastikkua käyttäessäni sain paikan irti hampaastani, HITTO, PERKELE, tämäkin vielä… Otin paikan mukaani, Jukkaa vähän nauratti, mutta päätin laittaa sen takaisin paikalleen, ainakin kokeilla. Hammaslääkäriinkinkö täällä pitää mennä? PERHANA…

Kiersimme kaupungilla autolla, katsoimme valmiiksi missä TePapa-museo sijaitsee, löydämme sitten aamulla suoraan perille.

Sain paikan paikalleen! Katsotaan kauanko pysyy 😉 toivottavasti Suomeen asti… Että voi ärsyttää, tämäkin vielä.

Jotenkin oli puuduttää päivä.

Olen jostain lukenut, että Wellington ei ole iso kaupunki, vaikka onkin Uuden-Seelannin pääkaupunki. Turun kokoinen, kuulemma. Kaupunki on ISO, paljon asuma-alueita keskustan ympärillä, taloja hulppeilla paikoilla rinteissä. Kaikilla mielettömät maisemat. Kaupunki saattaa olla asukasmäärällä mitattuna Turun kokoinen, mutta keskustassa on korkeita toimistotaloja vaikka kuinka paljon. Tuulee tuulee, tuulee … Onkohan tämä aivan tavallista täällä?